Mihin kaikki lumi Oulun kaduilta päätyy? Katso video!

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Lumiaurat ovat talven aikana kärränneet teiden vierustoille lunta korkeiksi kasoiksi, joista on riittänyt riemua ainakin lapsille.

Lunta kuljetetaan nyt katujen varsilta viidelle kaatopaikalle.

”Suurin niistä on täällä Oritkarissa, lähellä keskustaa. Nyt on todella kiireistä. Tänne saapuu kuorma-autoja joka minuutti lopputalvesta”, kertoo lupainsinööri Mika Jutila Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista.

Puoli miljoonaa kuutiometriä lunta

Osa Oritkarin vastaanottopaikan kasoista oli jo maaliskuun alussa yli kymmenen metriä korkeita. Kokoa niille tulee kokoa ajan lisää.

”Rekat ovat tähän mennessä kaataneet Oritkariin 350 000 kuutiometriä lunta. Yhteensä lunta on puoli miljoonaa kuutiometriä viidellä eri lumenkaatopaikalla Oulussa”, Jutila kertoo.

”Lumikasat sulavat hitaasti keväällä ja kesällä. Vähän riippuu säästä, mutta elokuun puolivälissä täällä voi olla vielä lunta jäljellä.”

Paljon tavaraa kasojen kätköissä

Lumenvastaanottopaikat puhdistetaan joka kesä. Koska alueet ovat suosittuja lintujen pesimäpaikkoja, puhdistus voidaan aloittaa vasta pesimäkauden jälkeen.

”Lumikasoihin on kätkeytynyt paljon tavaraa. Kun kasat sulavat, löytyy avaimia, renkaita ja kolikoita. Myös suurempia esineitä, kuten ostoskärryjä ja kokonaisia pyörätelineitä on nähty”, Mika Jutila muistelee.

Lumenkaatopaikoille lunta tuodaan pääosin Oulun kaupungin autoilla, mutta myös yksityishenkilöt voivat sopia lumen tuomisesta vastaanottopaikalle.  

Ohjeet lumen tuomiseen löydät osoitteesta Ouka.fi.