Lumi pitää kolata aina omalle tontille

Kunnossapitolaki linjaa yksiselitteisesti, että lumelle pitää löytyä paikka omalta tontilta. Kuva: Mun Oulu

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Lea Ansamaa

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Runsaslumisina talvina lumen sijoittaminen syrjään voi osoittautua ongelmalliseksi. Nyrkkisääntö on, että lumelle pitäisi löytyä aina paikka omalta tontilta.

Ouluunkin on jo saatu lunta, ja se tietää monille lumitöitä. Monet kolaavat lumet jo alkutalvesta kaupungin puolelle, mutta se ei ole sallittua. Väärin sijoitetut lumikasat voivat aiheuttaa vaaratilanteita sekä vaikeuttaa kaupungin kunnossapitotyötä.

”Tontin lumia ei saa läjittää kaupungin yleisille katu- ja viheralueille monestakin syystä. Lumi haittaa kunnossapitoa, vaikeuttaa näkemistä ja voi synnyttää vaaratilanteitakin. Keväällä puolestaan, kun lumi sulaa, kasat voivat pahimmillaan aiheuttaa vesivahingon. Tärkein syy on kuitenkin kunnossapitolaki, jossa tämä asia on linjattu”, kertoo katumestari Tomi Kemppainen Oulun kaupungin kadut, puistot ja liikenne -yksiköstä.

Liikenneturvallisuuskin vaarantuu

Kun lunta kasataan luvatta yleisille alueille, kulkuväylät tukkeutuvat ja auraustyöt hankaloituvat. Jalankulkijoiden sekä muun liikenteen turvallisuus vaarantuu, ja luvattomista lumikasoista voi koitua ylimääräisiä kustannuksia, sillä kaupunki voi laskuttaa aiheutuneista töistä hinnastonsa mukaisesti.

”Ensin kiinteistönomistajaa huomautetaan asiasta ja kehotetaan siirtämään lumet pois yleiseltä alueelta välittömästi. Jos hän ei reagoi kaupungin antaman huomautukseen ja lumet jäävät hoitamatta, lähetetään hänelle luvattomasta yleisen alueen käytöstä maksu”, muistuttaa Kemppainen.

Entä jos oma tontti on liian pieni?

Lumille kannattaa varata tilaa omalla tontilla, mutta jos omalla tontilla ei ole riittävästi tilaa, voi lumet kuljettaa kaupungin virallisille lumenvastaanottopaikoille. Kemppainen tarkentaa, että lumien tulisi kuitenkin ensisijaisesti löytää paikkansa tontilta.

”Jos tontin lumet eivät millään mahdu tontille, täytyy ottaa yhteys yrityksiin, jotka siirtävät lunta. Näitä ovat esimerkiksi kiinteistöhuollot. Lumen ajattaminen lumenvastaanottopaikoille on maksullista.”

Lumen vastaanottopaikoista saa lisätietoja Oulun kaupungin verkkosivuilta.