Kulttuuriperintötyön johtaja Pasi Kovalainen: Rakennussuojelussa on menty eteenpäin vuosien varrella
Kulttuuriperintötyön johtaja Pasi Kovalainen arvioi, että jos Heinäpään puutalokorttelit olisi aikoinaan säilytetty, ne olisivat nyt turistikohde. Hän kuitenkin muistuttaa, että Oulussa on tehty ja tehdään myös erittäin onnistunutta rakennussuojelua. Kuva: Pasi Rytinki
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Pasi Kovalainen on 38 vuoden ajan työkseen huolehtinut siitä, että Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaalla säilyy rakennettua ja henkistä kulttuuriperintöä jälkipolville. Nyt eläkkeelle jäädessään hän jatkaa rakasta harrastustaan: hän on kokenut paikan päällä noin neljäsosan Unescon yli 1200 maailmanperintökohteesta.
Pasi Kovalainen saapuu haastatteluun maanantaiaamuna hyväntuulisen oloisena. Hän on tehnyt viimeisen työpäivänsä Oulun museo- ja tiedekeskuksen kulttuuriperintötyön johtajana edellisenä perjantaina. Työura kaupungilla alkoi vuonna 1987, mutta nyt alkavat lomapäivät ja lokakuun alusta eläkepäivät.
Kovalaisen päättynyttä työnkuvaa voisi luonnehtia poikkeuksellisen laajaksi ja monipuoliseksi siinä mielessä, että kulttuuriympäristöä ja -perintöä on periaatteessa kaikki mitä näemme ympärillämme – ja enemmänkin.
”Siihen kuuluvat kaikki inhimillisen toiminnan jäljet, joita ympäristöön jää”, Kovalainen sanoo. Keskeinen elementti kulttuuriperintöä on esimerkiksi arkeologinen aineisto, jota löytyy koko ajan lisää.
”Rakennettu kulttuuriympäristö on se suuri massa, jota me eniten tässä työssä käsittelemme, mutta mukaan kuuluvat myös maisemat.”
Kovalainen muistuttaa, että museoviranomaisten työtä ohjaavat valtioneuvoston päätökset, joissa on määritelty, mitä pitäisi saada säilymään tuleville polville. Museoiden kokoelmatyöhön kuuluu nykyisin esineistön lisäksi henkinen kulttuuriperintö.
”Uusimman lahjoituksen saimme viime viikolla ilmakitaransoiton mustien hevosten karsinnassa, jossa yksi entinen voittaja lahjoitti meille ilmakitaran”, Kovalainen kertoo nauraen ja havainnollistaa samalla kulttuuriperinnön käsitteen moniulotteisuutta.
”Se voi olla asia, joka voidaan vain tuntea, ja sanoisin, että henkisen kulttuuriperinnön säilyttäminen on vielä vaikeampaa kuin fyysisen kulttuuriperinnön.”
Täystyöllistetty tiimi
Käytännön tasolla työhön on kuulunut valtavasti lausuntojen antamista muun muassa kaava- ja rakennushankkeista.
Kun museolaki uudistettiin vuonna 2020, museoiden kulttuuriympäristötehtävät kirjattiin ensimmäistä kertaa lakiin. Se toi lisää vastuuta ja valtion rahoitusta alueelliseen museotyöhön.
”Meilläkin kulttuuriympäristötiimi laajentui, ja siinä on nyt 11 henkeä. Silloin kun minä aloitin työt vuonna 1987, meitä oli yksi.”
Kovalainen kertoo, että kulttuuriympäristötiimi antoi viime vuonna yhteensä noin 1200 lausuntoa ja kannanottoa erilaisista maankäyttöhankkeista Pohjois-Pohjanmaalla.
”Siitä voi laskea, että se on aika monta per päivä.”
Pasi Kovalainen on tehnyt kulttuuriympäristötyötä myös kaupungin nimistötoimikunnassa. Kuva: Pasi Rytinki
Pohjois-Pohjanmaan alueella työssä korostuvat Kovalaisen mukaan metsänkäyttöilmoitukset. Kun metsänomistaja haluaa tehdä metsästään tukkia tai sellua, lausuntopyyntö tulee tarvittaessa Pohjois-Pohjanmaan museolle metsäviranomaisten ja Museoviraston kautta.
”Niissä on aika tiukat aikataulut, kymmenessä päivässä pitää asiat ratkaista.”
Myös tuulivoimahankkeet työllistävät tiimiä koko ajan enemmän. Museoviranomaiset pyrkivät huolehtimaan, ettei valtavia myllyjä rakenneta liian lähelle kulttuurimaisemia.
Suojelu edistynyt vähitellen
Kulttuuriperintö, -ympäristö ja -maisema ovat asioita, joilla on taipumusta jakaa mielipiteitä jyrkästikin, myös Oulussa. Kaupungissa on tunnetusti tuhoutunut historiallisia kerrostumia, mutta Kovalaisen mukaan kulttuuriperintöä osataan meillä myös kohtuullisesti vaalia.
”Suomen mittakaavassa ihan oikein ja riittävästi, mutta aina on mahdollista parantaa”, Kovalainen sanoo ja muistuttaa, että Oulun alueella tehdään myös erittäin onnistunutta korjausrakentamista ja muuta kulttuuriperintöä säilyttävää työtä. Museo on jakanut kiitokseksi siitä Viisikanta-rakennussuojelupalkintojaan vuodesta 1990 saakka.
”Rakennussuojelukin on vähitellen kehittynyt vuosien varrella. Vuonna 1972 tehtiin pohjoismainen puukaupunki-inventointi, ja siinä Oulun Heinäpääkin oli vielä mukana, vaikka jo vuonna 1966 oli tehty sen tuhoava asemakaava”, Kovalainen sanoo ja toteaa, että edellisten sukupolvien toimille ei enää mitään voi.
”Jos Heinäpään säilyttämiseen olisi keksitty silloin keinot, kyllähän se olisi nykyään turistikohde, jota porukka tulisi katsomaan.”
Kovalainen arvioi, että asenneilmaston muuttumiseen vuosikymmenten varrella on vaikuttanut myös lainsäädännön muuttuminen suojelua tukevaksi.
Toisaalta kasvava ja kehittyvä kaupunki muuttuu väistämättä. Kovalaisen sanoo, että ”korjaajan asenteella” pärjää pitkälle.
”Ei rakennussuojelu ole museointia, vaan rakennuksen saattamista käyttökuntoon. Tietenkin jos rakennus on ollut kauan aikaa käyttämättä ja huoltoa vailla, toimenpiteet ovat rankkojakin joskus. Mutta hirsitalo on semmoinen, että sen pystyy aina korjaamaan.”
Kirjasto hyvä esimerkki
Kovalaisen mukaan suojelun ja korjaamisen kannalta haastavimpia ovat usein modernimmat kohteet. Onnistuneena esimerkkinä hän mainitsee pian valmistuvan Oulun kaupunginkirjaston eli tulevan keskustakirjasto Saaren peruskorjauksen, jossa on pystytty tekemään uutta ja samalla säilyttämään entisen henki.
Viereen suunnitellun tornihotellin vaativaa kaavamuutosta Pohjois-Pohjanmaan museo ei lausunnossaan vastustanut. Kovalaisen mukaan Terwa Tower käy esimerkistä siitä, että asiat eivät ole heidän näkökulmastaan useinkaan kovin yksinkertaisesti ja helposti ratkaistavia.
Tässä tapauksessa puoltavaan lausuntoon vaikutti Marjatta ja Martti Jaatisen alkuperäisessä suunnitelmassa kirjaston ja teatterin oheen kuulunut virastotorni, ja nykymääräysten mukaisesti mahdollisimman kapeana rakennettava tornitalo jatkaisi ja toteuttaisi museon näkökulmasta monumentaalikeskuksen alkuperäistä kaavaa.
”Se on tietenkin tulkintakysymys, milloin alue katsotaan valmiiksi ja milloin ei-valmiiksi”, Kovalainen sanoo.
Maailmaa kiertämään
Eläkkeellä Kovalaisella on entistä enemmän aikaa rakkaalle harrastukselleen, joka on sukua työlle. Hän on nähnyt Unescon 1248:sta maailmanperintökohteesta kaikkiaan 325.
”Kukaan maailman ihminen ei ole kiertänyt niitä kaikkia”, Kovalainen toteaa.
Maailmanperintökohteiden ”keräilyn” Kovalainen aloitti – silloin vielä tietämättään – vuonna 1978 silloisessa Leningradissa. Kunnolla vauhtiin hän pääsi vuonna 1994 kuuden viikon puukonservointikurssilla Norjassa, jonka yhteydessä kierrettiin kaikki Norjan maailmanperintökohteet.
”Siinä vaiheessa totesin, että tämähän se vasta on järkevää hommaa, tässä oppii vaikka mitä asioita samalla!”
Pasi Kovalainen ja 1600-luvulla rakennettu Taj Mahal Intian Agrassa vuonna 2017. Kuva: Pasi Kovalaisen kokoelma
Unohtumattomista kokemuksista Kovalaisen mieleen tulee ensimmäisenä Petran rauniokaupunki Jordaniassa. Se on monille tuttu Indiana Jones -elokuvasta Kadonneen aarteen metsästäjät (1981).
”Kun sinne tullaan 30-metristen kallioseinämien välistä ja edessä näkyy ensimmäisenä se aarrekammio, täytyy sanoa, että siinä kohtaa väreitä liikkuu vaikka kuinka paljon.”
Suuren vaikutuksen ovat tehneet myös Amerikasta löytyvät luontokohteet.
”Grand Canyon on sellainen, jota on vaikea kuvata kuvalla. Se latistuu välittömästi.”
Pasi Kovalaisen kuvamuistoja maailmanperintökohteista: megaliittinen käytävähautakumpu Dolmen de Manga Antequerassa, Espanjassa (ylh. vas.), viktoriaaninen rautatieasema Chhatrapati Shivaji Maharaj Terminus Mumbaissa, Intiassa (ylh. oik.) ja kuninkaallinen palatsi Casertassa, Italiassa. Kuvat: Pasi Kovalaisen kokoelma
Suomessa Unescon maailmanperintökohteita on tällä hetkellä seitsemän. Kovalainen esitti aikoinaan Suomen seuraavaksi kohteeksi tukipilarikirkkoja, joita on Pohjois-Pohjanmaan alueella viisi, Oulua lähin Kempeleessä. Länsieurooppalaiset kirkolliset kohteet ovat Kovalaisen mukaan kuitenkin jo yliedustettuina luettelossa.
”Oulussa Turkansaaren kirkko on hyvin lähellä sitä, että kelpaisi maailmanperintökohteeksi.”
Pian haastattelun jälkeen Kovalaisella on edessä matka Pisan kautta Cinque Terreen, viiden vuoristokylän rypääseen Italian rannikolla. Tähän maailmanperintökohteeseen kuuluvat Cinque Terren lisäksi Portoveneren kaupunki sekä Tinon, Palmarian ja Tinetton saaret.