Kipinän toimintakeskuksessa valmistuu Suomen oloissa harvinaisia tuotteita – keskus etsii uusia tiloja parhaillaan

Palveluesimies Marjukka Keränen ja tiimivastaava Niina Laukka kertovat, että Kipinässä asiakkaat viihtyvät hyvin. Turvallisuuden tunne on merkittävä. Kuvat: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kipinä on toiminut Värtössä armeijan entisessä pesulassa 14 vuotta. Sen suojissa työtoiminnan asiakkaat valmistavat tuotteita, joita ei tiettävästi tehdä missään muualla Suomessa. Tällaisia ovat esimerkiksi erilaiset näytteenottolaatikot. 

Lisäksi valmistetaan nahasta ja muovista avaimenperiä yrityksille, kuten kiinteistövälitysfirmoille ja liikelahjoitusyrityksiin. Niitä on tehty tuhansia vuosittain. Kipinässä myös pakataan hitsauspuikkopaketteja ja valmistetaan tuotteita kaupungin tukipalveluihin.  

”Nämä ovat monimutkaisia käsitöitä, joissa on monta vaihetta. Lisäksi pyritään siihen, että tekijät eivät pitkästyisi eli jokainen tekee työn eri vaiheita”, kertoo palveluesimies Marjukka Keränen. ”Aikaisemmin, kun tämä oli työkeskus, oli vallalla käsitys, että täällä puuhastellaan jotain, mutta kyllä tämä on aitoa työtä.”

Puupuolella kunnostetaan ja tehdään itse huonekaluja. Siellä syntyy esimerkiksi vaalitauluja ja -kehikkoja tien varsille. Vaalien lähestyessä ne ovat kysyttyjä tuotteita, joita tehdään harkinnan mukaan.

Kipinässä valmistettuja näytteenottolaatikoita  

Keinutuolien trendikkyys näkyy Kipinässäkin, niitä kunnostetaan Keräsen mukaan paljon. 

”Asiakkaita ohjataan meillä aina yksilöllisesti, sillä kädentaitoja entuudestaan emme edellytä”, sanoo tekstiilipajan ohjaaja Kaisa Luoto. Hänellä on sekä tekstiiliartesaanin että sosionomin tutkinto. Kipinän työntekijöille onkin tyypillistä, että he ovat kouluttautuneet useaan ammattiin. 

Tuotteiden valmistamisessa ja kunnostamisessa Kipinässä ei voida pääsääntöisesti toimia tiukkojen aikataulujen mukaan. Tuotteen tilaajan pitää hyväksyä väljät toimitusajat. 

Asiakkaita nuorista ikäihmisiin 

Kipinässä järjestetään työtoimintaa sekä kuntouttavaa työtoimintaa, jonka puitteissa Kipinästä tuetusti lähdetään ohjaajan tuella liikkuvaan työtoimintaan tai tuettuun työtoimintaan. Kipinällä on parisensataa toimivaa yrityskontaktia tällä hetkellä.

Lisäksi Kipinässä tehdään työ- ja toimintakyvyn arviointeja. Asiakkaiden ikähaarukka on 18-vuotiaasta 78-vuotiaaseen. 

”Ohjaajille on haasteellista tarjota kaikille tasavertaista ohjausta heterogeenisen asiakasryhmän vuoksi. Meidän toiveemme olisi, että jatkossa keskittyisimme enemmän Kipinässä työikäisiin”, sanoo Keränen. 

Puutyösali on hiljentynyt työpäivän jälkeen. 

Kipinän asiakkailla on mielenterveys- ja päihdeongelmia tai pitkittynyttä työttömyyttä. Asiakas saattaa myös olla juuri kotiutunut psykiatrisesta hoidosta. Nykyisin Kipinän asiakkaat ovat yhä enemmän moniongelmaisia. Myös kehitysvammaisia osallistuu Kipinän toimintaan. 

Kipinään tullaan asiakkaaksi kaupungin palvelunohjauksen ja hyvinvointikeskuksen sosiaalityön kautta sekä työllisyyspalveluista. Tyypillisimmillään asiakassuhde kestää muutamasta kuukaudesta vuoteen, tarvittaessa pidempääkin. 

Asiakkaan edistymistä seurataan jatkuvasti ja asetetaan sen mukaan uusia tavoitteita kuntoutumiselle.  

”Kun asiakas tulee tänne, kerromme selkeästi, että hänen toimintansa täällä perustuu päätökseen. Tämä päätös sitouttaa asiakasta palveluumme”, sanoo Keränen. Oleellisesti Kipinän toimintaan kuuluu, että siellä opetellaan yhteiskunnan normeja kuten aikataulujen noudattamista.  

Keränen ja tiimivastaava Niina Laukka kertovat, että asiakkaat yleensä mieltyvät Kipinään niin, ettei sieltä haluttaisi lähteä pois. Turvallisuuden tunne on merkittävä. 
Tarkoitus on saada Kipinässä asiakkaiden työtaidot sellaiselle tasolle, että he pääsisivät yrityksiin tuettuun työhön tai kolmannelle sektorille. 

”Kipinässä ei kuitenkaan olla töissä vaan kuntoutumassa. Me toimimme työhön valmennusalustana”, painottaa Keränen.  

Retket vuoden kohokohtana 

Merkittävä myönteinen muutos Kipinän toiminnassa tapahtui vuoden alussa, kun sinne saatiin töihin toimintaterapeutti. 

Laukan mukaan kuntouttavan toiminnan asiakkaiden kunto on Kipinässä aloitettaessa yleensä aikaisempaa huonompi. Koulut ovat nuorilta myös jääneet kesken. 

”Kun teemme retkiä tai käymme elokuvissa, ne ovat todella odotettuja tapahtumia meidän asiakkaillemme, sillä yleensä he eivät yksinään lähde kotoaan minnekään tai heillä ei ole rahaa. Heillä voi olla taustalla mielenterveyden ongelmia kuten sosiaalisia pelkoja. Joillekin me olemme Kipinässä ainoa side ulkomaailmaan”, kertoo Laukka. 

Kipinässä on töissä 24 ohjaajaa. Päivittäin talossa käy noin 100 asiakasta ja työtoimintaan he osallistuvat yhdestä neljään kertaan viikossa. 

Parhaillaan Kipinälle etsitään uusia tiloja, sillä nykyiset tilat eivät enää vastaa toiminnan tarpeita eivätkä ne ole esteettömät.

Hyvinvointialueelle siirtyminen ei tiettävästi aiheuta muutoksia toimintakeskukselle.