Kiertotalous on Oulun kaupungilla tärkeässä roolissa – tiekartta määrittää polkua eteenpäin, myös kansainvälisesti

Kiertotalousasiantuntija, projektipäällikkö Petteri Tuuttila sai mukaansa Portugalista näkökulmia, miten kiertotaloutta on edistetty muualla. Kuva: Hanna Sankala-Sivula

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Merja Haukipuro

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupungilla tehdään ja päivitetään parin vuoden välein Kiertotalouden tiekarttaa, jonka nykymalli kestää vuoteen 2025. Kartta edesauttaa kaupungin toimia ympäristöystävällisyydessä ja kiertotaloudessa. Lisäksi Oulu kuuluu kymmenen kaupungin yhteenliittymään, joka ammentaa oppeja ja kokemuksia toisiltaan.

Kiertotalousasiantuntija ja projektipäällikkö Petteri Tuuttila aloitti työnsä Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluissa lokakuussa 2023. Hänen työpöydällään on muun muassa Oulun kaupungin Kiertotalouden tiekartta, jonka päivitystyö on laaja kokonaisuus ja kestää vuoden 2025 loppuun saakka.

Kiertotalouden tiekartassa on määritelty Oulun kaupungilla tehtävät toimenpiteet kiertotalouden eteen. Viimeisin tiekartta on luotu vuonna 2021 ja toteutumien seuranta päivitetty vuonna 2023.

”Suurin osa tiekartassa määritellyistä toimenpiteistä on toteutunut. Isossa roolissa ovat muun muassa energiankäyttö ja uusiutuva energia, joissa on menty paljon eteenpäin”, kertoo Tuuttila.

”Muun muassa uusiutuvan energian osuutta on saatu kasvatettua Oulun Energian kaukolämpötuotannossa. Oulun Energia on panostanut asioiden etenemiseen tiekartan luomisesta lähtien. Lisäksi meillä on energiatehokkuustoimenpiteet sekä sivistys- ja kulttuuripalvelut ovat tehneet paljon kasvatuksellista työtä”, hän lisää.

Kiertotalouden tiekartta on hänen mukaansa mennyt jo hyvin eteenpäin suunnittelun ja tiedottamisen avulla.

Maamassoille tietopankki

Tuuttilan mukaan, kun kiertotaloutta ryhdyttiin Oulun kaupungilla suunnittelemaan, toimea hoitamaan oli määrä palkata niin kutsuttu massakoordinaattori. Tehtävänkuva laajeni kiertotalousasiantuntijaksi, jonka työnkuvaan sisältyy kiertotalouteen liittyvä maamassojen koordinointi.

”Kartoitan muiden töiden lisäksi infrarakentamisessa syntyviä tai niissä tarvittavia maamassoja, ja pyrin koordinoimaan tarpeita siten, että infrarakentamisessa maamateriaalien kuljetusmatkat pystytään minimoimaan. Tarkoitusta varten on määrä luoda kaupungin yhteiseen käyttöön tuleva materiaalitietopankki.”

mies seisoo fläppitaulun edessä

Massavirtojen kartoituksesta luennoimassa professori Paulo Ferrã Portugalissa Petteri Tuuttilan työmatkalla. Kuva: Santeri Lokkila

Kansainvälinen yhteistyöverkosto

Petteri Tuuttila toimii myös Oulun kaupungin projektipäällikkönä Let’s Go Circular -hankkeessa, jonka tarkoituksena olisi muodostaa mukana oleville kaupungeille kiertotalouden toimintasuunnitelma.

”Let’s Go circular -hankkeen kautta olisi kiertotalouden tiekartta päivittymässä heillekin kiertotalouden toimintasuunnitelmaksi”, Tuuttila kiteyttää.

Yhteistyö on jo alkanut ja kestää 2025 vuoden loppuun saakka. Hanke käynnistyi EU-rahoitteisen kaupunkikehittämisen yhteistyöverkosto Urbactin tapaamisella Malmössa, jossa kaupungininsinööri Tapio Siikaluoma ja BusinessOulun Aila Ryhänen vierailivat viime syksynä.

Tapaamiset antavat näkökulmia

Hankkeen tiimoilta Tuuttila matkusti 2024 helmikuussa Guimarãesiin ja Lissaboniin, jossa kaikki kymmenen mukana olevaa kaupunkia tapasivat toisensa.

”Tapaamisissa sai hyvää perspektiiviä, miten eri näkökulmista maat järjestävät asioita. Kuinka monivivahteinen asia on kiertotalous. Tietyllä tavalla suurimmalla osalla heistä oli aivan erilainen näkemys kuin meillä suomalaisilla.”

”Pohjoismaiset ovat tiedollisesti edelläkävijöitä, esimerkiksi jätehuollon kehittämisessä, jota viime tapaamisella kävimme läpi. Useat asiat, mitä monissa muissa maissa kehitettiin nyt, oli Suomessa tehty jo kymmenen vuotta sitten.”

ihmiset istuvat luennolla

Petteri Tuuttila tutustumassa Lissabonissa Hub Creativo Beaton -toimintaan. Organisaatio kunnostaa vanhan sotilasalueen rakennuksia yritysten käyttöön. Esittelemässä Lissabonin projektikoordinaattori Victor Vieira ja hankkeen vetäjä Sandra Pereira. Kuva: Santeri Lokkila

Vierailun arvo olikin nimenomaan tiedon- ja kokemusten vaihdossa.

”Varsinkin Malmön ja Münchenin esimerkeistä opimme eniten. Lisäksi kreikkalaisten kiertotalouden erityisosaamisesta saimme paljon hyödyllistä tietoa”, Tuuttila toteaa.

Let’s Go Circular -vierailut jatkuvat tämän vuoden kesäkuussa, jolloin Ouluun tulee vieraita kaikista yhdeksästä maasta.

”Oulussa on tarkoitus keskittyä innovaatioiden ja ekosysteemin teemoihin. Tapahtuman suunnittelu on vasta tuloillaan ja BusinessOululla on iso rooli yritysten osallistamisessa ja digitaalisissa ratkaisuissa”, hän kertoo.

EU-vetoinen rahoitus

Let’s Go Circular -liittymässä ovat mukana München, joka on isäntäkaupunki, sekä Oulu, Cluj-Napoca Romaniasta, Korfu Kreikasta, Granada Espanjasta, Malmö, Riika, Tirana Albaniasta sekä portugalilaiset Guimarães ja Lissabon.

Hankkeen kokonaisbudjetti kaikilla kymmenellä kaupungilla on yhteensä 850 000 euroa. Oulun budjetti on 87 700 euroa, josta EU-tuen osuus on 70 prosenttia. Hanke kestää vuoden 2025 loppuun.

Oulun kaupungilla on Let’s Go Circular -hankkeessa projektiryhmä, jossa on edustusta kaikista Oulun kaupungin hallintokunnista ja liikelaitoksista sekä Oulun seudun ammattikorkeakoulusta ja Oulun yliopistosta.

Lisätietoa Oulun kaupungin Kiertotalouden tiekartasta tästä linkistä.