Kaupunki järjestää yhdistyksille järjestöavustusillan – keskustelussa hyvinvoinnin edistämisen avustukset 182 000 euron määrärahalle

Kaupungin yhteisötoiminnan Järjestöavustusillassa halutaan yhdistyksiin ja järjestöihin kuuluvien ottavan kantaa esimerkiksi siihen, mihin kaikkeen hyvinvoinnin edistämisen avustuksia voi jatkossa saada. Kuvituskuva / Harri Tarvainen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kaupunki järjestää yhdistyksille järjestöavustusillan, jonka tarkoitus on kuulla Oulussa toimivien yhdistysten ja järjestöjen näkemyksiä hyvinvoinnin edistämisen avustuskriteereistä.

Illan aiheena on 182 000 euron avustusmääräraha, joka on siirtynyt vuonna 2023 hyvinvointipalveluilta sivistys- ja kulttuuripalveluille. Tilaisuus järjestetään yhteisötalo Aleksinkulmassa (Aleksanterinkatu 9) tiistaina 28.2.2023 klo 17.00–20.00.

”Haluamme keskustella yhdistystoimijoiden kanssa siitä, millaiset kriteerit avustuksissa olisivat yhdistysten ja oululaisten hyvinvoinnin edistämisen kannalta järkeviä. Pyrimme tekemään avustuksista mahdollisimman vaikuttavia ja niiden hakemisesta hakijalle mutkatonta”, avaa Pirjo Nikula, joka on Oulun hiljattain valittu hyvinvoinnista, kotoutumisesta ja osallisuudesta vastaava johtaja.

Nikula on mukana tilaisuudessa vastaamassa hyvinvoinnin edistämisen palvelualueeseen liittyviin kysymyksiin.

Avustukset jakoon kuluvan vuoden aikana

Avustusten haku ja jako on suunniteltu toteutettavaksi kesäkuun 2023 loppuun mennessä. Oulun kaupungin yhteisötoiminta hallinnoi avustusta.

”Yhdistykset pääsevät nyt järjestöillassa vaikuttamaan siihen, millä perusteilla tätä avustusta jatkossa myönnetään”, yhteisötoiminnan päällikkö Pasi Laukka sanoo ja toivottaa yhdistystoimijat tervetulleeksi järjestöiltaan.

Osallistujia pyydetään ottamaan tilaisuuteen mukaan oma älylaite. Järjestöavustusillassa on viittomakielen tulkkaus.