Kaupungin­johtaja Alatossava: ”Päätös Rail Nordicasta on tärkeä koko Suomelle”

Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava on tyytyväinen hallituksen Rail Nordica -hankkeelle myöntämään lisärahoitukseen, jota on Pohjois-Suomessa toivottu jo pitkään. Kuva: Pasi Rytinki / arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hallitus myönsi tiistaina budjettiriihessään 46 miljoonan euron lisärahoituksen Rail Nordica -hankkeelle, jonka tarkoituksena on yhdistää Suomen rataverkko eurooppalaiseen raideleveyteen pohjoisessa Suomessa. Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava on tyytyväinen päätökseen, joka varmistaa Suomen huoltovarmuutta, turvallisuutta ja puolustuskykyä.

Hallitus esitti budjettiriihessä eurooppalaisen raideleveyden ratayhteyksien suunnitteluhankkeen laajentamiseen 46 miljoonan euron valtuutta ja 0,5 miljoonan euron määrärahaa. Tornio–Haaparanta–Kemi-hankkeelle aiemmin myönnettyä 61 miljoonan euron valtuutta korotettiin nyt liikenne- ja viestintäministeriön ehdotuksen mukaisesti 107 miljoonaan euroon, jolloin suunnittelu laajentuu Ouluun ja Rovaniemelle.

Hankkeen tavoitteena on yhdistää Suomen rataverkko pohjoisessa eurooppalaiseen raideleveyteen ja Ruotsin ja Norjan ratainfraan. Hankkeelle on myöhemmin mahdollisuus saada satojen miljoonien eurojen edestä EU:n tukea.

Oulun kaupunki ja muut Pohjois-Suomen toimijat ovat ajaneet aktiivisesti Rail Nordica -hankkeen ja rahoituksen edistämistä. Oulu on pitänyt yhteyttä länteen sekä pääradan kehittämistä pitkään yhtenä tärkeimmistä liikenne- ja kilpailukykykysymyksistä.

”Päätös Rail Nordicasta on tärkeä koko Suomelle. Se vahvistaa Suomen huoltovarmuutta, turvallisuutta ja puolustuskykyä luomalla vaihtoehtoisen yhteyden länteen. Samalla se parantaa sotilaallista liikkuvuutta, tukee elinkeinoelämän ja viennin kilpailukykyä sekä avaa Suomelle poikkeuksellisen mahdollisuuden hyödyntää merkittävää EU-rahoitusta tulevina vuosina”, sanoo Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava.

Päätös vahvistaa Suomen huoltovarmuutta, turvallisuutta ja puolustuskykyä luomalla vaihtoehtoisen yhteyden länteen.
Oulun kaupunginjohtaja Ari Alatossava

Päätös tukee Suomen yhteyksiä länteen aikana, jolloin turvalliset ja toimintavarmat kuljetusyhteydet ovat aiempaa tärkeämpiä. Se vahvistaa Suomen asemaa osana pohjoiseurooppalaista liikenne- ja turvallisuusverkostoa sekä luo edellytyksiä hakea tulevalla EU-rahoituskaudella merkittävää rahoitusta hankkeelle. Samalla Rail Nordica vahvistaa Oulun asemaa Pohjois-Suomen logistisena solmukohtana, teollisuuden keskuksena ja osana Euroopan TEN-T-ydinverkkoa.

Oulun kaupunki pitää myönteisenä myös budjettiriihessä tehtyjä ratkaisuja, jotka edistävät Pohjois-Suomen saavutettavuutta ja elinvoimaa, kuten valtatie 22:n kehittämistä Muhoksen alueella. Päätökset tukevat alueen kasvua, investointeja ja työpaikkoja.

Oulun kaupunki iloitsee myös budjettiriihen muista päätöksistä, jotka vahvistavat alueen elinvoimaa, saavutettavuutta ja hyvinvointia.

”Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki. Näemme hyvin myönteisenä myös Taidetestaajat -toiminnan jatkumisen, joka tukee lasten ja nuorten yhdenvertaisia mahdollisuuksia kohdata taidetta ja kulttuuria kaikkialla Suomessa”, Alatossava toteaa.