Intiön kappelin peruskorjaus käynnistyy – uurnien luovutuspaikka vaihtuu

Intiön Vanha kappeli täytti syksyllä 100 vuotta. Kappelin käyttöaste on lisääntynyt huomattavasti. Kuva: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Intiön kappeli on ollut joulukuun alusta asti suljettuna, eikä siellä ole ollut seurakuntalaisten tilaisuuksia. Rakennus on urakan aikana muuten pois käytöstä lukuun ottamatta krematoriotiloja ja vainajakylmiöitä. Nämä ovat käytössä myös urakan aikana. Krematoriotiloissa ja vainajakylmiöissä toimivat vain seurakunnan omat työntekijät ja lisäksi siellä käy hautaustoimistojen työntekijöitä.

Uurnien luovutukset siirtyvät Intiön kappelilta 1. helmikuuta alkaen väistötilaan, joka sijaitsee hautausmaan toimistorakennuksen edessä, osoitteessa Intiöntie 6.

Siunaustilaisuudet siirtyivät Intiön kappelista kirkkoihin joulukuussa.

Hautauspalveluiden johtaja Tuomo Vuontisjärven mukaan tämä on tuonut omat haasteensa hautaustoimen arkeen.

”Intiön kappelin sulkeminen on vaikuttanut ensisijaisesti Vanhan kappelin käyttöasteen huomattavaan lisääntymiseen. Kirkoista Oulujoen kirkossa suoritetaan perinteiseen tapaan hautaan siunaamisia, mutta toistaiseksi muiden kirkkojen käyttö ei ole merkittävästi lisääntynyt.”

Siunauksia myös arkipäivinä

Intiön kappelin sulkeminen on aiheuttanut sen, että siunauksia pidetään myös viikolla. Tämä on myös hautauspalvelujen toive.

”On ymmärrettävää, että mikäli saattoväkeä on tulossa kauempaa, omaisten toiveena siunauspäiväksi on yleisesti lauantai. Kuitenkin jos hautajaisia voitaisiin järjestää myös arkipäivinä, lyhenisi aikataulu kuolemasta siunauspäivään”, Vuontisjärvi sanoo.

Tavoiteaikataulu peruskorjauksen valmistumiselle on syyskuussa 2025.