Huoli kouluista on koonnut Oulun kylät yhteen – kyläyhteisöt haluavat mukaan Oulu2026-ohjelmaan

Iso joukko oululaisia kylätoimijoita – kyläyhdistyksiä, vanhempaintoimikuntia ja muita paikallisia tahoja – on kokoontunut viime aikoina epävirallisesti kyläalueiden yhteistyöryhmässä. Mukana on myös Oulun alueellinen vanhempainyhdistys.

Ryhmä järjesti aiemmin syksyllä Aleksinkulmassa yleisötilaisuuden kouluverkkoasioista, jonka paneelikeskustelussa käytiin vilkasta ajatustenvaihtoa kylien elinvoimasta.

Kylissä kootaan nyt omaa kulttuuritoimintasuunnitelmaa, jonka avulla pyritään kertomaan kylien merkityksestä kaupungin pito- ja vetovoimalle. Samalla kylätoimijat pohtivat, miten kylät ja alueet voisivat olla osallisina ja toimijoina Euroopan kulttuuripääkaupunkivuonna 2026.

”Tässä on kohta vuoden päivät tehty aika tiiviisti koko Oulun kattavaa yhteistyötä”, sanoo Oulujoki-seuran puheenjohtaja Antti Ruuttunen, joka asuu perheineen Sanginsuussa ja työskentelee luokanopettajana.

”Meillähän koulu ei ole vain koululaisia varten, vaan se on kaikkien kohtaamispaikka ja liki ainoa lähellä oleva palvelu.”

Keskeisenä ajatuksena on tuoda esille kylien sydäminä toimivien koulujen merkitystä kyläyhteisöille ja koko kaupungille monimuotoisen asumisen mahdollistajina ja siten kilpailuvalttina.

”Meillähän koulu ei ole vain koululaisia varten, vaan se on kaikkien kohtaamispaikka ja liki ainoa lähellä oleva palvelu, jossa pidetään kaikki tapahtumat ja jossa sekä nuoret että aikuiset kohtaavat harrastuksissaan ja kokouksissaan. Meillä ei ole juurikaan yksityisiä palveluita, mikä korostaa koulun merkitystä. Emme voi lähteä puolen kilometrin päähän salille jumppaan, vaan se järjestetään koululla”, Ruuttunen huomauttaa.

”Kaikilla perheillä ei ole myöskään mahdollisuuksia kuljettaa lapsiaan kauemmaksi harrastuksiin. Kouluilla järjestetään iltapäivätoimintaa, jossa lapset pääsevät kokeilemaan eri harrastuksia, samoin vanhemmat iltaisin”, lisää Sanna Davidsainen, joka asuu perheineen Sanginsuun Lapinkankaalla.

Positiivisia ratkaisuja tarjolle

Ruuttunen sanoo, että koulujen tärkeys ymmärretään hyvin niiden omilla alueilla, ja sitä ymmärrystä haluttaisiin nyt saada laajemmaksi ja syvemmäksi.

”Mutta positiivisen kautta, lähdetään yhdessä rakentamaan”, Ruuttunen korostaa.

”Me uskomme, että elävä ja tapahtumarikas maaseutu kaupungin ympärillä tukee myös sitä kaupunkia, puolin ja toisin. Ratkaisuja kyllä löytyy”, Davidsainen lisää.

Oulun alueellisen vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Anne Haimakainen sanoo olevansa ylpeä yhteistyöryhmästä.

”Aivan huippua vanhempaintoimintaa, parasta mitä voi olla. Tässä on monen alueen toimijat koonneet voimansa ja lähteneet tekemään yhteisen asian eteen töitä positiivisessa hengessä”, Haimakainen kehuu.

”Pienellä koululla, jossa kaikki tuntevat toisensa, vanhemmat osallistuvat tosi paljon enemmän koulun arkeen ja yhteiseen tekemiseen.”

Haukiputaalla perheineen asuva Haimakainen sanoo, että alueellinen vanhempainyhdistys tukee niin isoja kuin pieniä kouluja tasapuolisesti, mutta hänen kokemuksensa mukaan pienillä kouluilla vanhemmat ovat yleensä aktiivisempia kuin isoilla.

”Jos on iso, noin tuhannen oppilaan koulu, jossa potentiaalisesti 1500 vanhempaa, niin kymmenen ihmisen porukka pyörittää vanhempainyhdistystä. Pienellä koululla, jossa kaikki tuntevat toisensa, vanhemmat osallistuvat tosi paljon enemmän koulun arkeen ja yhteiseen tekemiseen. Pikkukoulu on vähän niin kuin toinen koti”, Haimakainen vertaa.

Konkreettista luontokulttuuria

Kulttuuritoimintasuunnitelmassa pyritään muun muassa tuomaan esiin koulujen roolia ja potentiaalia paikallisen, omaleimaisen kulttuurin vahvistajina.

Yksi keino on esimerkiksi hakea kyläkoululle Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liiton myöntämää virallista luontokoulun statusta, mikä voisi mahdollistaa myös entistä joustavampaa oppilaaksi ottoa ja siten tukea pienempiä kouluja ja purkaa painetta isommilla.

”Meillä esimerkiksi Sanginsuussa on pitkään ollut konkreettista luontokulttuuritoimintaa, kuten pellolta pöytään -projekti, jossa on paikallisten viljelijöiden kanssa käyty katsomassa, miten vilja pannaan maahan, puidaan, kuivataan ja leivotaan leiväksi asti. Oulujoen uistelijat käyvät opettamassa suomalaisesta villikalasta, pienempien kanssa käydään ongella venerannassa ja isompien kanssa voidaan mennä vähän pitemmälle, preparoinnit ja muut tulee samalla katsottua. Jossain muualla saatetaan hakea ostosilakkaa kalatiskiltä. Marjastuskin kuuluu arkeen, ja vanhempainillassa on ollut perinteenä tarjota muksujen leipomaa marjapiirakkaa”, Ruuttunen kertoo.

Asiapohjaista arvokeskustelua

Ruuttusen mukaan syy kylien tiivistyneelle yhteistyölle löytyy juuri siitä, että Oulussakin on lähihistoriassa lakkautettu tai aiottu lakkauttaa useita pieniä kouluja. Esimerkiksi Keiskan, Pikkaralan ja Sanginsuun koulut olivat pari vuotta sitten lakkautusuhan alla, mutta saivat jatkoaikaa. Kouluja on myös yhdistetty hallinnollisesti.

”Aika iso osa alueista ei ole ensimmäistä kertaa lakkautuspaineen alla. Siihen liittyy tietenkin aika laajoja kaupunki- ja aluekehittämisen haasteita: miten väestö liikkuu, missä asutaan ja missä on mahdollista rakentaa. Meidät yhteen koonnut yhteinen ajatus on se, että tässä ei riitä se, jos jokainen alue tuo omaa erinomaisuuttaan esille yksi kerrallaan. Se valitettavasti jää isossa kaupungissa hyvin herkästi taustakohinaksi, joka ohitetaan helposti ’tunnepuheena’”, Ruuttunen sanoo.

Hän lisää, että kouluasioista keskustellessa retoriikkaan kuuluu usein esimerkiksi sana ”taistelu”, joka osaltaan värittää vanhempien reaktioita tunnepohjaisiksi verrattuna virkakunnan esityksiin. Kylissä kuitenkin halutaan edistää arvokeskustelua nimenomaan faktojen ja tutkimustiedon pohjalta, ja peräänkuulutetaan myös esimerkiksi kouluverkkoselvityksiä tekeviltä konsulttiyrityksiltä esitysten perustelujen tarkempaa avaamista, jotta poliittiselle päätöksenteolle on riittävät edellytykset.

Keskustelu koulujen lakkauttamisesta ja niiden aikaansaamista kustannussäästöistä on vilkastunut valtakunnallisestikin. Suomen Kylät ry julkaisi marraskuun alussa kyläkoulujen pelastuspaketin, jossa vaaditaan muun muassa hallitusohjelmaan maaseudun lähikoululisää maaseutukoulujen saavutettavuuden tueksi ja ylipitkien koulumatka-aikojen rajoittamista uhkasakon nojalla.

”Jos yli 90 prosenttia maaseudun alakouluista on jo lakkautettu viimeisen 30 vuoden aikana, niin voi sitä kysyä, että kuinka monta turhaa koulua siellä enää on.”

Suomen peruskouluista noin puolet on lakkautettu 30 viime vuoden aikana, ja Suomen Kylien mukaan keskittäminen on johtanut huomattavaan oppilaiden kuljetustarpeiden lisääntymiseen, päivittäisten koulumatka-aikojen pitenemiseen ja koulutyöskentelyn rauhattomuuden kasvuun.

Lakkautukset perustellaan yleensä lapsilukumäärän laskulla, mutta Ruuttunen sanoo, että valtakunnallisesti vain kolmasosa lakkautuksista on perusteltavissa sillä.

”Jos yli 90 prosenttia maaseudun alakouluista on jo lakkautettu viimeisen 30 vuoden aikana, niin voi sitä kysyä, että kuinka monta turhaa koulua siellä enää on”, Ruuttunen sanoo.

Kaavoitus kulkee käsi kädessä

Davidsainen huomauttaa, että tehtyjen ratkaisujen seuraukset satavat usein ympäryskuntien laariin.

”Meilläkin näkee, että heti kun tulee naapuriin Muhoksen puolelle, siellä on elävä kylä, jossa on koulut ja kaupat. Kun porukka ei ole saanut rakentaa omaan kuntaan, se on valunut sinne, ja käy töissä Oulussa. Siinäkin mielessä koemme, että tässä olisi kaikilla voitettavaa.”

”Kouluverkkoratkaisut pitäisi sitoa siihen, että alueille annetaan ensin aidot mahdollisuudet kehittyä ja rakentaa.”

Rakentamisen hankaluus liittyy kaavoitukseen, joka on myös hiertänyt kylillä. Nyt ainakin Oulujokivarren kylissä tilanteeseen on tulossa helpotusta. Kyläaktiivit uskovat, että koulujen oppilasmääräennusteetkin kasvavat kaavoituksen mukana.

”Meille aina sanotaan, että lapset loppuu. No loppuuhan ne, jos alueelle ei saa rakentaa, nämä asiathan menevät aivan käsi kädessä. Kouluverkkoratkaisut pitäisi sitoa siihen, että alueille annetaan ensin aidot mahdollisuudet kehittyä ja rakentaa”, Davidsainen sanoo.

Kyliin olisi tulijoita

Yhtenä ajatuksena kylätoimijoilla on myös tuoda esiin kylien aktiivisuutta sekä vapaaehtoistyön vaikuttavuutta.

”Kylien tapahtumiin tulee laajemmaltakin porukkaa. Kun esimerkiksi meillä oli Sankivaarassa talvella hiihtotapahtuma, sinne tuli tosi paljon väkeä Hiukkavaarasta. Siellä oli melkein 200 lasta hiihtämässä”, Davidsainen sanoo.

”Tällaiselle yhteisöllisyydelle ja talkootyölle olisi tarvetta, mutta me tarvitsemme tietyt elinolosuhteet, muuten se kylä kuolee. Käytännössä kyläkoulu on se minimipalvelutaso, joka tarvitaan”, hän lisää.

”Postilaatikoihin tulee koko ajan lappuja, että onko taloja tai tontteja myynnissä.”

Etätyön yleistyessä nopeaa vauhtia myös kaupungin reuna-alueiden vetovoima voi kasvaa arvaamatonta tahtia. Davidsainen sanoo itsekin muuttaneensa aikoinaan Helsingistä Ouluun, koska halusi asua kaupungin lähellä maaseudulla, jossa on kyläkoulu.

”Ja on paljon tuttuja, jotka haluaisivat samaa. Näemme sen myös arjessa, kun postilaatikoihin tulee koko ajan lappuja, että onko taloja tai tontteja myynnissä.”

Davidsainen korostaa myös, ettei kylissä haluta vastakkainasettelua kylien ja keskusta-alueiden välille. Molempia tarvitaan ja molempia olisi kehitettävä.

Kyläaktiivit toivovat, että Oulussa pystyttäisiin tekemään pitkäjänteisiä ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja kylien elinvoiman ylläpitämiseksi, jottei samojen asioiden kanssa tarvitsisi painia uudelleen ja uudelleen.

”Kyläyhteisö on tosi tiivis, mutta kyllähän sitä väsymystä koulujen jatkuvaan lakkautusuhkaan on. Kaikki toivoisivat, että energia saataisiin käytettyä puhtaasti positiivisiin asioihin eikä selviämiseen”, Davidsainen sanoo.

”Selkeä yhteinen tavoitteemme on sellainen isompi periaatteellinen ja ajatuksellinen linjanmuutos, ettei nähtäisi kyläkouluja kuluerinä, vaan mahdollisuutena”, Ruuttunen lisää.