Honkapirtti pysyy kiinni – tavoitteena löytää korvaavat tilat viimeistään syksylle 2024

Ennen sulkeutumistaan Honkapirtti on ollut ahkerassa käytössä niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Kuva: Juha-Pekka Honkanen / arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pateniemessä oleva yhteisötalo Honkapirtti pysyy suljettuna. Rakennuksesta otettujen sisäilmanäytteiden tulokset osoittavat, että rakennus ei ole terveellinen eikä turvallinen. Korvaavia tiloja etsitään parhaillaan.

Honkapirtin sisäilma on osoittautunut odotettua huonommaksi. Henkilöstön sekä talon käyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi rakennus on pois käytöstä.

Honkapirtti suljettiin syyskuun 2023 alussa. Syynä olivat kuntotutkimuksessa ja olosuhdekartoituksessa löytyneet mikrobivaurioituneet puurakenteet rakennuksen kellarikerroksessa.

Rakennukseen tehtiin syksyn aikana rakenteiden tiivistyksiä sekä ilmastoinnin kanavamuutostöitä, jotta ensimmäinen kerros olisi voitu ottaa käyttöön. Korjauksista huolimatta sisäilman laatu ei parantunut riittävästi, jotta talon käyttö olisi turvallista.

Kaupunki kartoittaa korvaavia tiloja Honkapirtin käyttäjille keväälle 2024. Tavoitteena on löytää syksylle 2024 pysyvät korvaavat tilat.

Tärkeä merkitys alueelle

Oulu Oy:n rakennuttama kulttuuri- ja urheilutalo Honkapirtti avautui yleisölle maaliskuussa 1951. Talolla on ollut valtava paikallinen merkitys kulttuurin ja urheiluntapahtumapaikkana.

Juhlasalissa alkoi paikallisten ihmisten iloksi myös säännöllinen elokuvatoiminta ja esimerkiksi Oulun teatteri järjesti esityksiä. Elokuvia näytettiin useita viikossa ja tätä varten saliin oli hankittu korkealaatuinen elokuvien esityskoneisto laajakankaineen. Teatterisalin etuosan lattia oli tasainen ja takaosastaan kohoava. Irtonaisia tuoleja oli 300 katsojalle. Viereinen urheilukenttä rakennettiin samaan aikaan ja vihittiin käyttöön olympiavuonna 1952.

Honkapirtissä toimi myös Oulu Oy:n kirjasto ja 1960-luvulla nuorisokahvila. Useat yhdistykset ovat käyttäneet tiloja kokoontumispaikkaan useita vuosikymmeniä.

Lue myös