Honkapirtin käyttäjille pyritään löytämään korvaavat tilat mahdollisimman pian

Sisäilmaongelmien takia suljettu Honkapirtti on ollut ahkerassa käytössä niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Kuva: Juha-Pekka Honkanen / arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Pateniemessä sijaitseva yhteisötalo Honkapirtti jouduttiin kuun vaihteessa yllättäen sulkemaan pois kaikesta käytöstä. Syynä olivat kuntotutkimuksessa ja olosuhdekartoituksessa löytyneet mikrobivaurioituneet puurakenteet rakennuksen kellarikerroksessa, jotka aiheuttavat sisäilmaongelmia koko rakennuksessa. Talon käyttäjien terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi rakennus on toistaiseksi pois käytöstä.

Tällä hetkellä Oulun Tilapalvelut selvittää, voidaanko rakennusta korjata väliaikaisesti niin, että kellarin haitalliset mikrobit eristetään muista tiloista, joita voitaisiin silloin vielä tämän talvikauden aikana käyttää. Tämä on kuitenkin epävarmaa ja menisi todennäköisesti joka tapauksessa kevätpuolelle, joten Honkapirtin eri käyttäjäryhmille etsitään nyt kiivaasti korvaavia tiloja.

Oulun kaupungin yhteisöpalvelujen päällikkö Pasi Laukka on harmissaan tilanteesta, sillä Honkapirtti on alueellisena keskuksena lähes korvaamaton. Hän kertoo lähettäneensä terveiset asian kiireellisyydestä tällä viikolla kokoontuvalle Oulun kaupungin kiinteistökehitystyöryhmälle, jossa tilannetta on tarkoitus käsitellä.

”Olen kertonut kaupungin johdollekin, että Honkapirtti on samanlainen paikka kuin Aleksinkulma: jos homma ei toimi, niin puhelimet kyllä soivat”, Laukka kiteyttää.

”Tyhjän päälle ihmisiä ei jätetä, sellaista tilannetta ei tule, että väistötiloja ei tarjota.”

Laukka pitää toivottavimpana vaihtoehtona, että talo voidaan remontoida käyttökuntoiseksi jo tämän toimintakauden aikana, mutta lisää olevansa realisti: nopealla aikataululla Honkapirttiä ei missään tapauksessa voida ottaa uudelleen käyttöön, eikä ihmisten terveyttä voi vaarantaa. Nyt tärkeintä on turvata yhteisöjen toiminta alueella.

”Tyhjän päälle ihmisiä ei jätetä, sellaista tilannetta ei tule, että väistötiloja ei tarjota. Toiminnan sopeuttamista joudutaan varmasti tekemään, koska Honkapirtti on niin uniikki tila, mutta parhaamme teemme”, Laukka sanoo. Tilanteen ratkaiseminen vaatii joka tapauksessa aikaa, sillä käyttäjiä on paljon ja saatavilla olevia tiloja vähän.

”Meille on joitakin vaihtoehtoja tarjottu väistötiloiksi, muun muassa Elektroniikkatieltä entisiä Bittiumin tiloja”, Laukka kertoo. Myös alueen koulujen ja päiväkotien tilamahdollisuudet tutkitaan, mutta ne tulevat kyseeseen lähinnä iltaisin.

”Alueena tuo on sellainen, että kaupungin omia tiloja siellä on tosi vähän. Tässä tarvitaan monitoimitalon tyyppistä tilaratkaisua, joissa pystytään liikkumaan ja harrastamaan ja järjestämään tapahtumia seminaarista näyttelyyn ja näyttämötoimintaan.”

Honkapirtin käyttö on ollut maksutonta oululaisille eläkeläis-, vammais- ja veteraanijärjestöille, samoin alle 18-vuotiaiden liikuntaryhmille.

Honkapirtin juhlasalissa on viime aikoina pidetty muun muassa teatteriesityksiä. Kuva: Esa Eirola / arkisto

Laukan mukaan Honkapirtillä on ollut kolmisenkymmentä vakituista toimijaa käyttäjinä. Paikallisen eläkeyhdistyksen kerhotoiminta on vireää ja liikuntasali on ollut ahkerassa käytössä myös iltaisin ja viikonloppuisin, budosta palloilulajeihin. Laukan sanoin ”hyvässä iskussa” oleva keittiö tarjoaa hyvät mahdollisuudet tapahtumatarjoiluihin, mitä ovat hyödyntäneet Martat ja monet muut yhdistykset.

”Siellä on nyt myös teatteritoimintaa viime keväästä alkaen, Haukiputaan työväen näyttämön esitykset olivat kaikki loppuunmyytyjä”, Laukka lisää.

”Honkapirtti on nimenomaan yhteisötila, joka palvelee kaikkia asukkaita vauvasta vaariin.”

Kaupunki on myös vuokrannut tiloja ulos esimerkiksi häitä, syntymäpäiviä, kastejuhlia tai karonkkoja varten.

”Se on kysytty tila varsinkin kesäisin, mutta myös talviaikaan. Honkapirtti on nimenomaan yhteisötila, joka palvelee kaikkia asukkaita vauvasta vaariin”, Laukka kiteyttää.

Pateniemen laivaveistämöstä ja sahasta pro gradunsa tehnyt Laukka tuntee hyvin sahayhteisön yhteiseksi paikaksi vuonna 1951 avatun Honkapirtin historiallisenkin merkityksen, mutta Oulu Oy:n yli 70 vuotta sitten rakennuttama talo on jo tovin ollut mittavan remontin tarpeessa.

”Sitäkään on turha kierrellä, että sinne on tehty lähinnä ylläpitävää korjausta. Tässä on käyty jo pitkään keskustelua, että isompi remontti on edessä. Sitten tullaan siihen, että onko talo jo käyttöikänsä päässä ja olisiko järkevämpää rakentaa uusi monitoimitalo”, Laukka pohtii.