Esittävä taide jalkautuu Oulun seudun liikenteen busseihin elokuun lopussa

Oulun seudun liikenteen busseissa ja pysäkeillä voi kahtena päivänä elokuun lopussa kohdata taide-esityksen nimeltä Toiveikas matkustaja. Kuva: Samuli Rinne / arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa nähdään syksyllä kolme julkista taideteosta tai -esitystä, jotka ovat syntyneet tieteilijöiden ja taiteilijoiden vuorovaikutuksessa osana Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta -hanketta. Ensimmäinen niistä on bussien ja bussipysäkkien intiimiä mutta julkista tilaa tutkiva Toiveikas matkustaja.

Oulun Liikekeskuksen Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta -hanke alkaa näkyä konkreettisesti kaupunkikuvassa kesän kääntyessä syksyksi. Hankkeessa pyritään kuntalaisia osallistamalla nostamaan keskeisiä kaupunkikehityksen teemoja esiin muun muassa taiteen avulla.

Mukana on ollut sekä tutkijoita ja taiteilijoita, sillä hankkeen yhtenä ideana on, että tutkijoiden työ inspiroi taiteilijoita tekemään taidetta kaupunkiympäristöön ja tuottamaan ajatuksia siitä, minkälainen Oulun ja sen keskustan tulevaisuus voisi olla.

Kevään aikana mukaan valitut tieteilijät ja taiteilijat kohtasivat kaupunkikehitystä eri näkökulmista lähestyneillä luennoilla, joiden pohjalta taiteilijat lähtivät ideoimaan töitään. Syksyllä Oulussa nähdäänkin kolme tämän prosessin pohjalta syntynyttä julkista taideteosta tai -esitystä.

Taidekokemus onnikoissa

Ensimmäisenä niistä on vuorossa 29.–30 elokuuta Oulun seudun liikenteen busseissa ja bussipysäkeillä toteutettava Toiveikas matkustaja, jonka toteuttavat Ella ja Tua Holappa sekä oululaislähtöisinä tekijöinä tanssija Alina Sakko ja äänisuunnittelija-tuottaja Anna Haaraoja. Esityksen teemoina ovat julkinen tila ja turvallisuus.

Helsinkiläinen skenografi Tua Holappa kertoo puhelimessa, että itse esitystä edeltää valmisteluvaihe, jossa taiteilijat jalkautuvat busseihin ja pysäkeille jututtamaan oululaisia.

”Siinä valikoidaan lopulliseen esitykseen tulevat reitit. Samalla haastattelemme ihmisiä heidän matkoistaan ja tutustumme Oulun seudun liikenteen bussikulttuuriin. Näistä kohtaamisista, jutteluista ja havainnoista rakennamme kokonaisuuden, jonka katsojat voivat kokea esityspäivinä tavallaan sattumalta matkustaessaan Oulun keskustassa ja bussireiteillä”, Holappa kertoo.

Suunnitteilla on myös varausjärjestelmä, jolla voi varmistaa itselleen paikan seuraamaan esitystä.

Tua Holappa kertoo ilahtuneensa siitä, kuinka innokkaasti Oulun seudun liikenne lähti taideprojektiin mukaan. Projektia on valmisteltu yhteisissä palavereissa, sillä esitys tarjoaa myös OSL:lle hyvän viestinnällisen mahdollisuuden.

”Olemme olleet siitä superinnoissamme siitä, kuinka he lähtivät heti mukaan, hyvin auki ja vastaanottavasti. Odotamme innolla yhteistyötä.”

Tiede ruokkii taidetta

Projekti alustettiin tiedeluennoilla, joissa tutkijat eri puolilta Suomea avasivat tutkimuskohteitaan taiteilijoille. Ella ja Tua Holappaa inspiroi erityisesti Turun yliopiston kulttuurihistorian tutkija ja kaupunkikulttuurin historian dosentti Silja Laineen luento.

”Tartuimme Ellan kanssa ehkä eniten hänen ajatuksiinsa siitä, miten katseen avartaminen ympäristöön vähentää tietämättömyyttä ja siihen kietoutunutta epävarmuutta. Siihen liittyy myös vahvasti teoksen paikkavalinta, miksi haluamme tehdä sen busseissa ja pysäkeillä”, Tua Holappa sanoo.

”On kutkuttava yhdistelmä, että bussi on niin pieni ja intiimi tila, ja toisaalta monille niin arkipäiväinen asia. Se on jännittävä tiivistymä siitä, että ollaan julkisessa tilassa, mutta kuitenkin niin lähellä toisiamme.”

Samalla bussi tarjoaa Holapan mukaan väylän pohtia tulevaisuutta, kaupunkia ja sen identiteettiä ja niiden kytköksiä toisiinsa.

On kutkuttava yhdistelmä, että bussi on niin pieni ja intiimi tila, ja toisaalta monille niin arkipäiväinen asia.
Tua Holappa

Toiveikas matkustaja -teoksessa on mukana myös esitystaiteellisten ammattilaisten kollektiivi Todellisuuden tutkimuskeskus, jonka kanssa Holapat ja Sakko ovat aiemmin tehneet yhteistyössä muun muassa Iissä kantaesitetyn nykytanssiteoksen Joku paikallinen.

Tua Holapalle ja tällä hetkellä Lontoossa asuvalle Ella Holapalle Oulu ei ole samalla tavalla tuttu kaupunki kuin työryhmän oululaisjäsenille Alina Sakolle ja Anna Haaraojalle, mutta Tua Holappa kertoo nauraen, että oululaiset eivät ole pelotelleet etelästä tulevia oululaisten jäyhyydestä.

”Kävimme Ellan kanssa tätä teoskonseptia suunnitellessamme Oulussa, ja se tuntui kyllä jotenkin erityiseltä paikalta etenkin talvella. Se valo on Pohjois-Suomessa jotenkin uskomaton, ja vaikka itse olen meren rannalta Helsingistä, merikin tuntuu siellä jotenkin aivan erilaiselta.”

Fakta

Toivotun tulevaisuuden taidetta

Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta -hankkeen yhteydessä toteutetaan syksyllä seuraavat julkiset taideteokset:

  • Ella ja Tua Holappa, Alina Sokko ja Anna Haaraoja: Toiveikas matkustaja, 29.–30. elokuuta.
  • Rakkaudesta-työryhmä: Utopedia Oulu, 20.–22.9 syyskuuta.
  • Art Hub Pikisaari (Tuomo ja Minna Kangasmaa): Kuljeskelu, esitykset myöhemmin syksyllä.

Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta on Oulun Liikekeskus ry:n hallinnoima ja Mun Oulun kanssa yhteistyössä toteuttama hanke.

Lue myös