Digitieto veti ikäihmisiä Oulu10:een

Valtakunnallisella digitaitoviikolla järjestettiin ensimmäisen kerran Oulussa Ossaakko nää dikiä -tapahtuma. Viikon teemana on Suomi ikääntyy ja monimuotoistuu – digi tukee meitä kaikkia. Kuvat: Sirpa Tarkkinen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Nyt vietetään valtakunnallista digitaitoviikkoa, ja Oulussa järjestettiin sen merkeissä Ossaakko nää dikiä -digitukitapahtuma maanantaina Oulu10:ssä.

Oulu10:n Torikadun pisteeseen on maanantaina puolenpäivän aikaan kerääntynyt kosolti ikäihmisiä. Ilmeet ovat tarkkaavaiset, kun Oulun kaupunki ja sen digiverkosto kertovat miten voivat auttaa ja edistää yhteiskunnan digitalisoitumisen haasteissa.

Rouva valkoisessa toppatakissaan kertoo, että hän yrittää pysyä erittäin valppaana ja maltillisena sähköisessä asioinnissa.

”Poistan kaikki mikä näyttää epäilyttävältä, kuten epämääräiset tekstiviestit muka saapuneista paketeista. En toimi äkillisesti. Kysyn myös mieheltäni, jos epäröin, hän on näissä asioissa tietävämpi jo työnsäkin puolesta. Onneksi on lähipiirissä ammattilaisia.”

Helpotusta tilanteeseen tuo, ettei hän juurikaan tilaile netistä vaan hoitaa esimerkiksi vaateostokset tavallisissa kaupoissa.

Oulu10:een rouvan toivat Pohteen asiat. Erityisesti kuitenkin ilahdutti uusi parkkisovellus, jota tilaisuudessa esiteltiin.

Digitaalinen sotekeskus kiinnosti Osaakko nää dikiä -tapahtumassa Oulu10:ssä.

Pohteen vastuuyksikköpäällikkö Katri Ylitalo kertoi mielenkiintoisesta tulevasta syksystä, jolloin Pohteella otetaan käyttöön chat-palvelu. Se on osa digitaalista sotekeskusta, joka on toiminut maaliskuusta alkaen.

”Aino-chatia kehitetään koko ajan palautteiden perusteella”, Ylitalo mainitsi.

Aino-neuvontaa kiitellään

Nainen sinisessä toppatakissa pysähtyy Aino-neuvonnan pisteen eteen ja sanoo, että hän on kiinnostunut kaikesta uudesta ja yhteiskunnan kehityksestä ja siksi hän tuli maanantainakin Oulu10:een.

”Periaatteessa en tykkää ollenkaan koko digistä, mutta mukana on pysyttävä. Tein työurani kaupungilla ja silloin sai tietoa uusista digiasioista. Nyt käytän apuna Aino-neuvontaa ja viimeksi kävin siellä vaihtamassa salasanan. Aina kun verkossa asioin pankkiasioissa, kyllähän se vähän arveluttaa.”

Herrahenkilö Oulu10:n esittelypisteellä myöntää, että heillä rouva hoitaa verkkoasioinnin, mutta hän on kuunnellut asiantuntijaesityksiä huolellisesti ja palaa muistiinpanoihinsa.

”Tämä oli hyvä tapahtuma, sellaista tietoa mitä ei mistään muualta saa, kaupungilla on niin iso joukko palveluja. Digielämä on mennyt nopeaa vauhtia eteenpäin.”

Aino-neuvonnan palveluja ja olemassaoloa kehuivat kaikki haastatellut ja muutkin tilaisuudessa tavatut.

Maanantain tapahtumassa olivat mukana Pohteen digipalvelut, Oulun seudun liikenne (uusi OSL-sovellus), Aino-neuvonta, Oulun kaupunginkirjasto, OP Pohjola, Oulun kaupungin Digi ja ICT -yksikkö, BusinessAsema FabLab, Oulun Pysäköinti Oy, Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry ja Caritas-säätiön Digijelppari.