Liikunta & terveys

Vapaaehtoistyö mielenterveyden parissa on mielekästä ja tärkeää – yhteishenki takaa, ettei kukaan jää yksin
Osmon ja Peltsin tuoma ”Osmo-sisu” rohkaisee liikkumaan myös Kontin­kankaan toiminta­keskuksessa
Oulussa järjestetään jälleen kävelytapahtuma muisti- ja sydänterveyden edistämiseksi – yhdessä jutustelu ja kävely tekevät hyvää
Liikuntaneuvonta tuo virtaa Oulun koululaisten arkeen
Länsituulen koulun liikunta-alueen avajaisia vietetään liikunnallisissa merkeissä – kaupunkilaisille tarjolla höntsäilyä ja liigapelejä
Kesäfiiliksessä paljon kesälomatekemistä oululaisille lapsille ja nuorille
Kesäajan ohjatuissa liikuntaryhmissä liikutaan niin ulkona kuin sisätiloissa
Oulu isännöi vuoden 2028 Kalevan kisoja – Oulun Pyrintö mukaan yleisurheilun huippuseuraohjelmaan
Ainot ja Reinot liikkuvat jälleen Ouluhallissa – uutuutena senioreiden päivätanssit
Valveen elokuvakoulu on vuoden 2024 vammaisystävällinen toimija Oulussa
70 vuotta jousiammuntaa Oulussa – ”Tässä löytää koko ajan itsestään uusiakin lihaksia”
AC Oulu lupaa lisää vauhtia kentälle – Heinäpään stadion siintää jo silmissä
Keskoshoidon uranuurtaja Mikko Hallman sai lastenlääketieteen korkeimman kunnianosoituksen