Kulttuuri

Yhteisötaiteen tuontantokeskus Oulussa hakee taiteilijaa tekemään kolme terveysalan taideprojektia
Ely asetti Ainolan ja Kuulovammaisten koulun vaarantamiskieltoon – kohteiden suojelusta päätetään erikseen
Oulusta maailmalle ponnistanut Mari Ahokoivu palkittiin Puupäähatulla
Aavedata kurkkaa arkitodellisuuden taakse – Kempeleläiset Jupe Keskitalo ja Tuuli Nikki tutkivat outoja ilmiöitä
Dinosauria-näyttely avaa oven jurakaudelle – liikkuvat ja ääntelevät dinosaurukset muuttivat Limingantulliin
Soivan Siilin ja taiteilija Pia Leppäsen Siilis Fiilis-näyttely ihastuttaa Kiimingin kirjaston asiakkaita
Musiikkikeskuksesta voi nyt ostaa tapahtumalippuja automaatista – juuri remontoitu Pohjankartanon sali mukana
Oulun teatteri on ehdolla Vuoden teatteriksi 2023
Jälleenrakennusaika teemana Valveen monitaiteellisessa näyttelyssä
Tuore Topelius-palkinnon voittaja Elina Pitkäkangas vierailee Oulun Kirjasaari-tapahtumassa
Arkkitehti Elissa Aallon elämäntyötä esitellään Oulussa
Tanssikielto avaa JoJon kevätkauden – ohjelmistossa esitysten lisäksi kursseja ja teematunteja lapsille
Osin oululaistunut grindcore-pioneeri Nistikko jättää jäähyväiset