Kaikkien Oulu -blogi: Yhdenvertaisuustyö alkaa kuuntelemisesta

Kaikkien Oulu -hankkeen projektikoordinaattorina olen kuluneen vuoden aikana saanut olla mukana toteuttamassa monia yhdenvertaisuuteen ja anti-rasismiin liittyviä toimenpiteitä.

Tänä aikana on syntynyt muutamia oivalluksia. Haluan nyt jakaa niistä yhden kanssanne: ”Ihmiset haluavat keskustella näistä aiheista enemmän kuin oletin.”

Kun keskustelulle annetaan tilaa

Suunnitellessamme kaupungin henkilöstön yhdenvertaisuus- ja antirasismityöpajoja, niiden ensisijaisena tavoitteena oli kartoittaa eri toimialojen koulutustarpeita aiheisiin liittyen. Käytännössä työpajoista tuli paljon muutakin.

Niistä muodostui paikkoja, joissa haluttiin jakaa omia kokemuksia, havaintoja ja kysymyksiä. Keskusteluissa käsiteltiin työelämän arkea ja kokemuksia yhdenvertaisuudesta niin työyhteisöissä, asiakkaiden kanssa kuin laajemminkin yhteiskunnassa.

Huomasin, että ihmisillä on tarve pysähtyä keskustelemaan näistä aiheista, joille ei arjessa välttämättä löydy aikaa, paikkaa tai keskustelukaveria.

Yhdenvertaisuus tai antirasismi voivat olla herkkiä ja vaikeita aiheita. Oma kokemukseni kuitenkin on, että ihmiset ovat kiinnostuneita keskustelemaan näistä aiheista, jakamaan kokemuksia ja parantamaan ymmärrystään, kun asian ääreen pysähdytään ja keskustelulle luodaan rohkaisevat ja turvalliset puitteet.

Mistä olet kotoisin?

Joissain keskusteluissa pohdimme sitä, kuinka sama kysymys voi herättää hyvin erilaisia ajatuksia ja tunteita eri ihmisissä.

Minusta voi tuntua mukavalta, jos ulkomaan lomamatkalla minulta kysytään, mistä olen kotoisin. Kysymys voi viestiä kiinnostuksesta ja uteliaisuudesta ja toimii keskustelun avauksena. Se esitetään, koska jokin – esimerkiksi ihonvärini, hiukseni, tai muu ulkoinen piirre – saa kysyjän olettamaan, etten todennäköisesti ole paikallinen.

Toiselle ihmiselle sama kysymys voi kuitenkin merkitä jotain aivan muuta. Esimerkiksi ihonväriltään ruskea suomalainen saattaa kuulla kysymyksen toistuvasti arjessa, kotimaassaan. Tällöin kysymys ei välttämättä tunnu kiinnostuksen osoitukselta, vaan voi viestiä ulkopuolisuudesta, siitä, ettei häntä nähdä suomalaisena.

Yksittäinen kysymys voi tuntua pieneltä ja olla hyvässä hengessä esitetty. Toistuessaan tällaiset kohtaamiset voivat kuitenkin jättää pysyvän jäljen, lisäämällä ulkopuolisuuden kokemusta ja vaikuttamalla siihen, miten ihminen kokee kuuluvansa yhteiskuntaan ja tulevansa hyväksytyksi.

Tällaiset työpajoissa käydyt keskustelut ovat todella arvokkaita, koska ne tekevät näkyväksi kokemustemme erilaisuuden. Ne ovat yhdenvertaisuustyön ytimessä ja tarjoavat mahdollisuuden pysähtyä sellaisten näkökulmien äärelle, joita ei itse tule itse ajatelleeksi ja tarkastelemaan omia oletuksia.

Keskeneräisyys ja kuunteleminen

Huomasin myös, että työpajan vetäjänä minun ei tarvitse esiintyä asioiden täydellisenä asiantuntijana. Päinvastoin. Luottamusta rakentaa usein se, että uskaltaa olla avoin omasta keskeneräisyydestään, jakaa omia kokemuksiaan, kertoa virheistä ja oppimisen paikoista. Työpajat toimivat parhaillaan yhteisinä, monen suuntaisina, oppimisympäristöinä.

Työpajoissa valmiita vastauksia tärkeämpää oli kuunnella aidosti ja avoimin mielin niitä ajatuksia, kokemuksia ja kysymyksiä, joita ihmiset toivat keskusteluun. Kun uskaltaudumme kuulemaan toisiamme mahdollisimman ennakkoluulottomasti ja pohtimaan asioita yhdessä, mahdollistuu oppiminen syvemmällä tasolla.

149 kohtaamista ja 1358 ääntä

Saimme työpajoihin kaiken kaikkiaan 149 osallistujaa. Iloitsen näistä jokaisesta. Yhdenvertaisuus kyselyyn osallistui 1385 vastaajaa, joka on huipputulos uudelle henkilöstökyselylle. Kiitos kaikille hankkeen toimintaan osallistuneille ja jatketaan syksymmällä henkilöstön antirasismi- ja yhdenvertaisuus koulutuksilla.

Paula Lähdesmäki-Wilson, projektikoordinaattori

Kaikkien Oulu -hanke