”Mielikuvitusta tulee suojella”, musiikille elävä opettaja Maria Viitasaari sanoo

Musiikkiluokan opettaja Maria Viitasaari sanoo Oulun olevan mahtava kaupunki, sillä täältä löytyy erikoisluokkia ja yhteistyö toimii moneen suuntaan. Kuvat: Merja Haukipuro

Ihmiset

Julkaistu: Kirjoittaja: Merja Haukipuro

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Teuvo Pakkalan koulun arvostettu musiikinopettaja Maria Viitasaari on tunnettu myös pedagogisten oppimislaulujen tekijänä. Viitasaari juhlistaa 50-vuotispäiviään lauantaina 13. huhtikuuta Neiti huhtikuu -juhlakonsertissa Teuvo Pakkalan koulun juhlasalissa.

Maria Viitasaaren luokasta voi kuulla laulua käytävällekin, sillä kyseessä on musiikin erikoisluokka Teuvo Pakkalan koululla. Opettajan uransa alkuajoista lähtien Viitasaari on ollut myös lauluntekijä.

Hän piti jo yli 20 vuotta sitten muskaria. Silloin hän sanoitti ja sävelsi teemalauluja esimerkiksi vapusta tai vaikkapa pakkasesta, sateesta ja vedestä. Nykyään hänen tapaansa opettaa kutsutaan ilmiöoppimiseksi.

”Esimerkiksi matematiikassa 4. luokalle tulee murtolukulaulu. Aiheena on leivoskauppa, ja laulussa pitäisi olla osoittaja, nimittäjä ja murtoviiva”, Viitasaari kertoo. Hänen tehtävänään on saada aikaan vetävä kertosäkeistö näillä ohjeilla. Toinen opettaja on voinut tuottaa kappaleen taustan ja musaluokkalaiset käyneet laulamassa.

Viitasaari on tehnyt opettajakollegansa Ismo Koskelan kanssa eri kustantajille pedagogisia oppimislauluja, jotka on rakennettu oppikirjan tavoitesisältöön.

Viitasaarella on vastuullaan musiikin erikoisluokka, johon hakeneiden oppilaiden on täytynyt läpäistä ensin musikaaliset testit. Hänen luokkansa 12–13-vuotiaista oppilaista kaikki laulavat puhtaasti ja jokainen soittaa jotakin soitinta. Muun opetuksen rinnalla opetetaan muun muassa nuotinlukutaitoa.

Musiikinopettaja ja joukko koululaisia poseeraavat kameralle.

Risto Räppääjästä tuttu Elvin tomutuslaulu kuullaan Teuvo Pakkalan koulun kuudesuokkalaisten laulamana ja Maria Viitasaaren säestämämänä tulevassa Neiti huhtikuu -juhlakonsertissa.

Viitasaari on työskennellyt 20 vuotta musiikin opettajana ja välillä luokanopettajanakin: Laanilan yläasteella ja lukiossa, Pohjankartanossa ja Kaakkurin yläkoulussa, Hintan alaluokilla ja nykyisessä musiikkiluokan opettajan tehtävässään Teuvo Pakkalan koululla vuodesta 2011 saakka.

Lauluntekijänä hän on saanut toteuttaa itseään esimerkiksi 90-luvun puolivälistä tilatuissa täydennyskoulutuksissa muun muassa Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen henkilöstölle ja Mannerheimin lastensuojeluliitolle, Keski-Pohjanmaan kesäyliopistolle Oulun alueelle, seurakunnalle ja hiippakunnalle.

Kone koko ajan käynnissä

Maria Viitasaari kertoo tekevänsä useimmiten kappaleet kokonaan itse. Luomistyössä syntyy samaan aikaan sävellys ja sanoitus.

Hänellä on ollut lapsesta saakka vilkas mielikuvitus. Mielikuvituksen suojelemista hän pitää tärkeänä ja on painottanut sen merkitystä oppilailleenkin.

”Olen aina leikkinyt ja lukenut paljon ja aivoni keksivät uutta. Sanotaan, että luovuudelle tulisi antaa tilaa, mutta minulla koneen on oltava käynnissä, niin uutta tulee. Pääni tuottaa paljon ja välillä mietin, onko tämä hyvä idea vai ei”, Viitasaari sanoo ja kertoo mielensä koneen käyvän hyvin rytmisessä liikkeessä, esimerkiksi pyöräillessä tai kävellessä kuntosalin stepperillä.

Musiikinopettaja laulaa ja soittaa pianoa, taustalla oppilaita pulpeteissaan.

Maria Viitasaari sai musiikkiluokaltaan syntymäpäivälahjaksi ruusukimpun.

Välillä hän myös sanelee liikkuessaan mieleensä tulevia tuotoksia. Lauluntekijänä Viitasaari kertoo kappaleiden syntyvän tarvepohjalta. Aikaisemmin hän on tehnyt jopa yhdestä kahteen laulua kuukaudessa, viime vuosina vähemmän. Kaikkiaan hänen käsialaansa on useampi sata kappaletta.

”Parinkymmenen vuoden aikana on tullut monen tasoisia lauluja, osasta on aika mennyt jo ohi. Laulut ja arvot elävät, samoin tilaukset elävät”, Viitasaari kertoo.

Rakkaat deadlinet

Viitasaarelle lauluntekeminen ja musiikkiluokan opettajan työ limittyvät soinnukkaasti yhteen. Työssä voi olla tiukka aikataulu, mutta Viitasaari kertoo saavansa paineen alla paremmin aikaan.

”Minä en ole koskaan tykännyt kesälomista, mutta minulle sopii lukujärjestys. Teen niin kuin käsketään ja tulee samaan aikaan tulosta yhdessä kuin toisessakin”, Viitasaari kuvailee työtään ja sanoo puolisonsakin toivovan kesällä, että hän hakisi toista työtä, vaikka jäätelökioskin myyjäksi, koska ei kesälomallaan osaa olla ilman tuttua musiikillista tekemistä.

Minä en ole koskaan tykännyt kesälomista, mutta minulle sopii lukujärjestys.
Maria Viitasaari

Hänen ei tarvitse myöskään aikatauluttaa lauluntekemistään tai opettamista.

”Rakastan deadlineja.”

Työvälineenään Viitasaari käyttää paperia ja kynää ja rakastaa ehdottomasti myös liitutaululle piirtämistä ja kirjoittamista.

”Minulla on runokirjoja, joihin kirjoitan käsin hyvin paljon. Vaadin käsin kirjoittamista myös oppilailtani. Meille on tulossa älytaulut, joista en pidä itse yhtään”, Viitasaari toteaa.

Juhlakonsertti innostaa

Äskettäin pääsiäisen aikaan Viitasaari sai käydä luokkansa kanssa esiintymässä Ruotsin Luulajassa. Kuudesluokkalaiset esiintyivät Matteus-passion laulukuoro-osuudella yhdessä Oulu Sinfonian ja hiippakuntakuoron kanssa.

Viitasaari täytti aprillipäivänä 50 vuotta. Hän järjestää luokkansa kanssa juhlakonsertin tulevana lauantaina 13. huhtikuuta.

”Minulle Neiti huhtikuu -konsertti on todella tärkeä. Pääesiintyjänä on puolisoni Markku Viitasaaren johtama Botnia Big Band, ja luokkani oppilaat esiintyvät vierailevina tähtinä. Konsertissa esitetään muun muassa Markun sävellyksiä teksteihini, orkesterin jäsenten teoksia ja amerikkalaista big band -repertuaaria. Mitä enemmän samassa ämpärissä, sen paremmin minä voin”, Viitasaari kertoo ja paljastaa mukana olevan Risto Räppääjästä tutun Elvin roolin, jossa musiikkiluokan opettaja on pukeutunut pinkkiin ja lapset teeman mukaisesti pinkkiin sekä mustaan.

Fakta

Maria Viitasaaren juhlakonsertti

  • Neiti huhtikuu -konsertti Teuvo Pakkalan alakoulun juhlasalissa lauantaina 13. huhtikuuta klo 14.
  • Esiintymässä koko Maria Viitasaaren luokka ja Botnia Big Band, jota johtaa Markku Viitasaari.
  • Maria Viitasaaren kirjoittamia kappaleita, joissa hän myös laulaa yhdessä kuudesluokkalaisten kanssa.
  • Konsertti on kaikille avoin tilaisuus, alle 18-vuotiaat pääsevät maksutta sisään. Konsertin kahvilan tuotto menee luokkaretkirahaston hyväksi kuudesluokkalaisten eduskuntavierailua varten.