musiikki

J. A. Mäki julkaisee toisen sooloalbuminsa – tuottajana muusikkoystävä Ossian Marttala
Viimeinen havainto -oululaisbändin laulut maalaavat tuokiokuvia hyvistä hetkistä
Oululaisyhtye Uusi Rakkaus julkaisi lisää uutta musiikkia – Pelistä poissa -single kertoo vääjäämättömästä elämänmuutoksesta
Soittimien huolto ja rakentaminen kysyy kärsivällisyyttä – Tatu Salmelan verstas täyttää yhdeksän vuotta
Oululaisartisti Sana julkaisi uuden biisin: ”Ei ole noloa hakea apua mielenterveys- ja päihdeongelmiin”
Artisti-tuottaja Nelli Milan käsittelee tuoreella albumillaan sukupolvikokemuksia
Musiikin monitaituri Lauri Marjakangas: ”Kaikkea ei tarvitse osata, eikä tehdä itse”
Roku Rousu & The I.O.N.S. julkaisi singlen – Oulu on Rousulle sopiva ja täynnä ystäviä
Oululainen Havina-yhtye julkaisi uutta musiikkia – solisti mukana myös Artistivarikko-valmennuksessa
Oululainen rap-artisti Tuomo Pee tähtää koko Suomen kartalle
Oululainen raskasta rokkia soittava Moskah julkaisee kolmannen albuminsa joulun alla
Oululainen Big Jim´s Beer Belly julkaisi debyyttialbuminsa 35 vuoden jälkeen
Oululainen Sampo Salmela teki laulun työpaikkansa juhlavuoden kunniaksi