Oululaislähtöinen näyttelijä Jaakko Ohtonen tähdittää Disneyn uutuussarjaa – kuvaukset parhaillaan käynnissä Julkaistu: 13.8.2023
Kaakkurin koulun elokuvaprojekti vie kesäkuussa Saksaan – katso oppilaiden valmiit elokuvat Julkaistu: 30.5.2023
Yhdistämö auttoi syrjäytymisvaarassa olevia oululaisia nuoria – lopputapahtumassa Oulun teatterin Vinttikamarissa katseltiin lyhytelokuvaa Julkaistu: 24.4.2023
Pohjoisessa kaikki ei ole sitä, miltä aluksi näyttää – Oulun yliopiston Tiedepuutarha-elokuvaillassa keskustellaan tällä kertaa Tunturin tarinasta Julkaistu: 27.2.2023
Oulussa esitetään Muhoksella kuvattu kokeellinen oopperaelokuva – Constructing Marriage tutkii romanttista rakkautta Julkaistu: 6.2.2023
Pala historiaa: Komedioista tunnettu Siiri Angerkoski esitti köyhää eläkeläistä koskettavassa jäähyväisroolissaan Julkaistu: 11.12.2022
Kouluille suunnattu elokuvaviikko alkaa myös Oulussa – Valveen elokuvakoulu koonnut monenlaista tehtävää ja nähtävää Julkaistu: 30.9.2022
Pojat-elokuvan 60-vuotisjuhlaa vietetään Oulun Päivillä – samalla muistetaan edesmennyttä Vesa-Matti Loiria Julkaistu: 1.9.2022
Oulun juhlaviikkojen kinokonserteissa kotimaisia mykkäelokuvia elävän musiikin säestyksellä Julkaistu: 17.8.2022
Siirin-päivillä muistellaan Lapatossua ja jaetaan Kultainen kaulin -palkinto oululaiselle kulttuuritekijälle Julkaistu: 15.8.2022
Susikoira Roi -uutuuselokuvaa valmistellaan Hiukkavaarassa – leffan kuvaukset alkavat kesäkuussa Julkaistu: 27.5.2022
Ajankohtainen elokuva Armotonta menoa – hoivatyön lauluja saapuu ensi-iltaan myös Ouluun Julkaistu: 5.4.2022
Uutuuselokuvassa tutkijat laskeutuvat hengenvaaralliseen jäätikkökaivoon – mukana Oulun yliopisto Julkaistu: 22.3.2022
Oululaista taitoa Disney-elokuvan markkinoinnissa - Carolina Morera sai unelmiensa toimeksiannon Julkaistu: 13.1.2022
Audiovisuaalinen ala saa läänintaiteilijan Pohjois-Suomeen - Janne Niskala aloittaa kolmivuotisen pestin Julkaistu: 16.10.2021
Kaikki synnit -sarja saa päätepisteensä – viimeistä tuotantokautta kuvataan parhaillaan Oulun seudulla Julkaistu: 21.8.2021