Siirry suoraan sisältöön

Yöväentalo vaihtui Rysän taloksi - IIK!!-festivaali juhlii kaksikymppisiään uudessa esityspaikassa

23.10.2021

Vuodesta 2002 Iissä järjestetyn IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin perinteinen esityspaikka, Yöväentalonakin tunnettu Iin Työväentalo ei tällä hetkellä ole lainkaan käytettävissä yleisötilaisuuksiin, joten juhlavuoden festivaali vietetään poikkeuksellisesti Rysän talolla.

Iin Urheilijoiden talo eli "Rysä" on vuonna 1923 rakennettu historiallinen maamiesseuran talo, joka on aikoinaan toiminut myös elokuvateatterina.

"Kun meille selvisi, ettei festivaalia ole ainakaan tänä vuonna mahdollista järjestää Työväentalolla, olimme suoraan sanottuna kauhuissamme", sanoo IIK!!-festivaalin taiteellinen johtaja Antti Näyhä.

"Satavuotias talovanhus on ollut alusta saakka niin oleellinen osa festivaalin tunnelmaa, että mietimme vakavissamme jopa festivaalin perumista tämän vuoden osalta."

"Alkujärkytyksen jälkeen mietimme vaihtoehtoja ja kävimme heti ensimmäiseksi katsastamassa Rysän, joka osoittautui varsin otolliseksi festivaalipaikaksi", kertoo festivaalin toiminnanjohtaja Inka Koutaniemi.

"Toivomme tietysti vielä tulevaisuudessa palaavamme rakkaalle Yöväentalolle, mutta silti on todettava, että olimme todella onnekkaita saadessamme näinkin hyvän ja tunnelmallisen esityspaikan vain puolentoista kilometrin päästä. Tällaisen festivaalin järjestäminen vaikkapa 2000-luvun modernissa elokuvateatterirakennuksessa olisi ollut yksinkertaisesti mahdoton ajatus."

Perinteinen Yöväentalo on palvellut festivaalia ansiokkaasti kaikki aiemmat vuodet.

Kolmipäiväisenä järjestettävän 20. IIK!!-festivaalin ohjelmistossa on yhteensä 15 näytöstä. Perinteisessä mykkäelokuvakonsertissa nähdään kauhuromantiikan harvoin esitetty mestariteos The Man Who Laughs, Paul Leni, USA 1928, jonka säestää turkulainen instrumentaaliyhtye E-Musikgruppe Lux Ohr.

Lisäksi klassikko-osastolla on tarjolla 1980-luvun brittikauhun perusteokset Hellraiser, 1987, ja Hellbound: Hellraiser II, 1988, sekä 35 mm:n filmiltä esitettävä Stephen King -filmatisointi Maissilapset, USA 1984.

Pitkittyneen pandemian vuoksi aivan liian moni parin vuoden sisään valmistunut kovatasoinen kauhuelokuva on jäänyt odottamaan ensi-iltaansa tai päätynyt ainoastaan suoratoistoon.

IIK!! paikkailee nyt tätä aukkoa esittämällä muun muassa pohjoisamerikkalaiset indiehelmet Spiral, Kurtis Davis Harder, USA/Kanada 2019, ja The Beach House, Jeffrey A. Brown, USA 2019, sekä Jens Dahlin brutaalin biohakkerointivision Breeder, Tanska 2020, jonka tärkeässä sivuosassa nähdään Eeva Putro.

Myös teatteria luvassa

Palkitun käsikirjoittaja-ohjaaja Ilja Rautsin tuotantoa esitellään erikoisnäytöksessä neljän lyhytelokuvan verran, mukaan lukien tuore yhteiskunnallinen kauhusatiiri The Night of the Living Dicks. Rautsi on näytöksessä paikalla puhumassa elokuvistaan ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.

Perjantai- ja lauantai-illan viimeisissä yönäytöksissä esitetään kaksi hervotonta Ö-kauhuelokuvaa: Ted Mikelsin kulttiklassikko Astro Zombies, USA 1968, ja toiveuusinta vuoden 2003 festarilta, thaimaalainen nollabudjetin Tappajahai-klooni Crocodile, Sompote Sands, 1980.

Sunnuntaina Rysällä päästään kokemaan elokuvan lisäksi myös teatteria. Teatteri Sidoksen Naakka-näytelmän ovat ohjanneet Heidi Maria Huotari ja Nina Ervasti löyhästi Edgar Allan Poen Korppi-runoon perustuen.

Lisäksi ohjelmistossa on perinteinen alle 15-minuuttisten kauhulyhytelokuvien kilpailu ja torstaina 28. lokakuuta järjestettävä ennakkoklubi Oulussa.

20. IIK!!-festivaali järjestetään 29.–31. lokakuuta Rysän talolla, Iin Urheilijoiden talo, Asematie 170. Lisätietoja www.iikfestivaali.fi.

Iin Urheilijoiden Rysän talo valmistautuu ottamaan kauhuelokuvanystävät vastaan lokakuun viimeisenä viikonloppuna. Kuvat: Inka Koutaniemi

Lue myös

Lue lisää aiheesta