Siirry suoraan sisältöön

Ympäristötekoja Sierilän puolesta -keräys ja taidehuutokauppa vielä meneillään

21.5.2021

Oulun yliopiston sosiologian professori Vesa Puuronen maalasi nousulohia esittäviä graffiteja voimalapatoon Kemijoella ja sai lähes 20 000 euron sakot tästä mielenilmauksestaan. Puurosen protesti nousi Kemijoen ja vaelluskalojen tulevaisuuden puolesta, ja hänen saamansa kohtelu synnytti tukikeräyksen sekä Facebookiin taidehuutokaupan, johon jo kymmenet taiteilijat ovat lahjoittaneet teoksiaan.

Kun professori Vesa Puurosen tilanne viime helmikuussa uutisoitiin, aktivoitui monen muun mukana myös Oulussa vuonna 2001 perustettu Oulujoenreitti Ry. Se on yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena on edistää Oulujoen vesistön ekologista puhtautta ja luonnontilaisuutta sekä tukea alueen monipuolista kulttuuria.

Yhdistyksen jäsen Pekka Jurvelin ja hänen ystävänsä kuvanveistäjä Sakari Matinlauri näkyvinä toimijoinaan yhdistys pystytti Facebookiin Taidehuutokauppa - Ympäristötekoja Sierilän puolesta -nimisen tapahtuman, jossa taiteilijat ja muutkin ihmiset voivat lahjoittaa töitään huutokaupalla myytäviksi.

Helena Kaikkonen: Lohi

Taiteilijat joukolla vaelluskalojen asialla

Taidehuutokaupassa on jo 30:n taiteilijan teoksia, moni heistä on lahjoittanut useammankin työn.

”Huudettavana on todella iso määrä taideteoksia, jotka kaikki ovat syntyneet, koska taiteilijat haluavat tukea vaelluskalojen asiaa. Se on melko harvinainen teosten kokonaisuus, jos niin haluaa ajatella,” kuvailee Pekka Jurvelin.

Useat taiteilijat ovat käyttäneet töidensä pohjana Matinlaurin pajallaan valmistamia, Puurosen graffiteissaan käyttämän sapluunan kaltaisia vanerilohia, mutta todella monenlaisia muitakin teoksia on tarjolla.

”Sapluunoita on jäljellä ja lisää valmistuu, jos tarvetta ilmenee. Edelleen ne ovat taiteilijoille ilmaisia,” huomauttaa Sakari Matinlauri.

Taideteoksia voi huutaa tarjousviesteillä, meklarina toimii Pekka Jurvelin. Teokset ovat esillä perjantaihin 11. kesäkuuta saakka, sitten vasara kopsahtaa ja korkeimmat huudot voittavat.

Sakari Matinlauri: Ylävesille 2

Lisätietoja: Taidehuutokaupan Facebook-sivulta tai Oulujoenreitti ry:stä

Sakari Matinlauri ja kaksi huutokaupattavaa teosta, Matinlaurin oma työ Ylävesille sekä Antti Holman Lohi. Kuvat: Juha Näppä, Helena Kaikkonen

Lue myös