Yliopisto tuo tieteen kylille

Kadunpintaan pop-up-pisteeseen rakentuu myös studio. Kuva: Oulun yliopisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Anneli Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Korona-aikana yliopiston ovet ovat olleet kiinni, ja yliopistolla on herätty siihen, että opiskelupaikkaa etsiviltä puuttuu kohtaamispaikka.

”Haluamme esitellä Oulun yliopistoa heille, jotka miettivät opiskelua meillä”, sanoo pop-upin projektipäällikkö Mia Kemppaala.  

Elämää tuodaan katukuvaan

Oulun yliopiston pop-upiin Kauppurienkatu 12:een rakennetaan studio ja sieltä tulee lähetyksiä omalle kanavalle tiistaina, keskiviikkona ja torstaina klo 17-18. Koko pop-upin ohjelmisto löytyy samasta kanavasta.

”Tarkoitus on tuoda elämää katukuvaan, joten studio on rakennettu niin, että se näkyy ohikulkijoille”, Kemppaala kertoo.

Yliopiston kanavan aiheet liittyvät tiedevierailuihin, kaupungin vetovoimaisuuteen sekä Ouluun opiskelijakaupunkina. Joka toinen maanantai lähetetään myös kansantajuisesti tieteen mahdollistamasta kestävästä kehityksestä.

Koulut voivat tilata luentoja tieteestä

Pop-up-piste viipyy Kauppurienkadulla huhtikuuhun asti.

Oulun kaupungin ja yliopiston yhteinen CityLabs-kaupunkilaboratorio järjestetään pop-upissa tänä keväänä. Se keskittyy oululaisiin haasteisiin kuten vetovoimakysymyksiin, hiilineutraaliuteen, digitalisaatioon sekä maahanmuuttoon. City Labsia on Euroopassa pidetty kahdeksassa kaupungissa, jotka ovat kokeneet rakennemuutoksen.  

Lisäksi oppilaitokset voivat tilata tiedekasvatuksen työpajoja luonnontieteestä ja tekniikasta pop-upissa pidettäviksi. Työpajat tilataan osoitteesta popup.unioulu(at)oulu.fi.

Pop-up-piste on avoinna koronarajoitusten mukaan ja sen tilanteessa eläen ti-pe klo 11-18 sekä la 11-15.

Tietokone, kännykkä ja internetkin tutkittua tietoa

Yliopiston pop-up-piste liittyy tutkitun tiedon teemavuoteen, jonka tarkoitus on tieteellisen tiedon vieminen kaikkien kansalaisten ulottuville.  

Tutkitun tiedon teemavuoden pääsihteeri Riikka Mäkikoskela nostaa esimerkiksi tutkitusta tiedosta tietokoneen, kännykän ja internetin. Esimerkiksi tässä korona-ajassa ne auttavat etäkommunkointia.

”Esimerkiksi tietokoneen kehittymiseen liittyy matemaattista ja filosofista tutkittua tietoa”, Mäkikoskela lisää.

”Koronapandemian aikana turvaudumme Suomessa tieteeseen. Lisäksi pohjoismaisia hyvinvointivaltioita on rakennettu yhteistyössä tutkimuksen, tieteen ja tutkitun tiedon kanssa”, sanoo Mäkikoskela.

Tutkitun tiedon teemavuoden tavoitteena on tehdä tutkitusta tiedosta entistä näkyvämpää ja saavutettavampaa. Teemavuosi on opetus- ja kulttuuriministeriön, Suomen Akatemian ja Tieteellisten seurain valtuuskunnan hanke.

Teemavuosi on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön kansallisen tutkimuksen kehittämisen ja innovaatioiden tiekartan toimenpide vuonna 2021. Tiekartassa tuodaan esille miten Suomen kilpailukyky ja hyvinvointi rakentuvat osaamiselle ja innovaatioille.

 

 

 

Tutkitun tiedon teemavuosi Oulun yliopistossa

Oulun yliopistoon nimitetyt uudet professorit pitävät avoimen juhlaluennot, joissa he käsittelevät yleistajuisesti tieteenalaansa ja omaa tutkimustaan. Vuonna 2020 nimitettyjen professorien juhlaluennot on toteutettu videoina. Ne julkaistaan torstaisin ja sunnuntaisin Oulun yliopiston YouTubessa. Esimerkiksi professori Mirja Illikainen ryhmineen tutkii mahdollisuuksia valmistaa sementtiä teollisuuden jätteistä ja sivuvirroista.

Tutkijoiden yö 24.9. on koko perheen maksuton tiedetapahtuma Oulun yliopistossa. Tutkijoiden yössä kaikenikäisillä on tilaisuus tutustua yliopiston tutkimukseen ja tutkijoiden työhön. Tapahtumassa voi osallistua eri alojen työpajoihin, kuunnella tutkijoiden esityksiä ja jututtaa heitä.