Siirry suoraan sisältöön

Yleisurheilijat antavat viimeisiä MM-kisanäyttöjä Raatin stadionilla juhannuksena

8.6.2022

Yleisurheilun perinteiset Valkean kaupungin kisat pidetään juhannuksena 25.–26. kesäkuuta Raatin stadionilla. Ranking-kilpailun arvon saaneet kisat ovat urheilijoille viimeinen näyttöpaikka MM-kisavalintoja ajatellen.

Oulun Pyrinnön järjestämät Valkean kaupungin kisat saivat Suomen Urheiluliitolta (SUL) ranking-kilpailun arvon. Se tarkoittaa sitä, että urheilijoille jaetaan sijoitusten mukaan SM-kisojen mukaisia ranking-pisteitä (voittajalle 100 pistettä), joiden perusteella tehdään MM-valintoja.

Yleisurheilun MM-kisat pidetään tänä vuonna Eugenessa, Yhdysvalloissa 15.–23. heinäkuuta, ja Oulun juhannuskisat ovat kotimaisille yleisurheilijoille käytännössä viimeinen näyttöpaikka kisoja ajatellen. Samalla annetaan näyttöjä myös EM-kisoihin, jotka pidetään Münchenissa 15.–18. elokuuta.

Pyrintö markkinoikin kisoja ”alkukesän Kalevan kisoina”.

Se ei ole pelkkää mainospuhetta, sillä Kansainvälinen yleisurheiluliitto määrittää tarkan aikaikkunan kansallisille mestaruuskisoille, ja tänä vuonna se osuu juhannuksen tienoille. Suomessa Kalevan kisoja ei kuitenkaan haluta järjestää juhannuksena, joten SUL haki ja sai poikkeusluvan järjestää erillisen kisan, jossa jaetaan maan mestaruuskisojen mukaiset ranking-pisteet, ja Valkean kaupungin kisat toimii tässä tehtävässä.

”Kotimaassa ranking-kilpailu on pistekilpailuna ehdottoman tärkeä, sillä jaossa on hyvät pisteet ja niistä on kilpailemassa vain kotimainen urheilijajoukko”, sanoo SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen Pyrinnön tiedotteessa.

Suomen huiput paikalla

EM-kisojen valinnoissa ranking-järjestelmää käytetään nyt ensimmäistä kertaa.

– Se tarkoittaa, että tämä ranking-kokonaisuus koskettaa huomattavasti aiempaa suurempaa urheilijajoukkoa ja samalla laajaa lajikirjoa. Tämän johdosta Oulussa tullaankin juhannusviikonloppuna näkemään pitkälti koko yleisurheilun lajikirjo ja laaja joukko kärkiurheilijoitamme, Salonen sanoo.

Valkean kaupungin kisoissa nähdään muiden muassa järjestävän seuran Samuli Purola, joka on ollut hyvässä kunnossa alkukaudesta. Pyrinnön pikajuoksija teki Lahden GP-kisoissa 200 metrillä oman ennätyksensä 20.74.

Pyrinnön kansallisista huipuista kisoissa nähdään myös esimerkiksi pituushyppääjä Kristian Pulli, keihäänheittäjä Oliver Helander ja seiväshyppääjä Elina Lampela.

Mukana on iso joukko muitakin Suomen huippuja, kuten Elmo Lakka ja Joonas Rinne. Yksi odotetuimmista lajeista lienee naisten pika-aidat, jossa voitosta kisaavat Nooralotta Neziri, Annimari Korte ja Lotta Harala.

Lisätietoa: Valkean kaupungin kisat

Raatista odotetaan kovia tuloksia juhannusviikonloppuna. Kuva: Hanna Sankala-Sivula

Lue myös

Lue lisää aiheesta