Siirry suoraan sisältöön

Yksinäisyys rasittaa omaishoitajia, tuki siirtyi kriisiaikana verkkoon

19.4.2020

Omaishoitajaperheissä eletään nyt kovia aikoja. Janne Laitinen on 12-vuotiaan kehitysvammaisen Astrid-tyttären omaishoitaja. Koronan aikana sosiaalinen elämä on kutistunut ja kärsinyt, kun tyttären harrastusmahdollisuudet ovat käytännössä nollassa.

Laitinen kertoo, että normaalisti Astrid on aktiivinen.

”Ennen koronaa hänellä oli paljon harrastuksia pitkin viikkoa. Kaverisuhteita on vähän, harrastusten kautta tuli valtaosa. Nyt kun ne ovat jääneet pois, putosivat sosiaaliset kontaktit minimiin.”

Suurta iloa perheeseen ovat tuoneet Liikkuvan Laulurepun etämuskarit verkossa. Niihin Astrid on osallistunut kolmekin kertaa päivässä.

Laitinen toivoo myös kouluopetuksen videomahdollisuutta.

”Astridin opettaja on ollut todella aktiivinen, ja olen huomannut, miten Astrid on piristynyt kovasti, kun näkee tuttuja ihmisiä.”

Koronan aikana Laitisen perheen sosiaalinen elämä on kärsinyt. Tyttären harrastusmahdollisuudet ovat käytännössä nollassa. 

Täysipainoiset vapaat puuttuvat

Oulun seudun omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Minnamaria Salminen tietää, että erityislapsiperheissä eletään kovia aikoja.

”Eteen voi tulla talouspulmia ja vanhempien uupumista. Esimerkiksi kouluruokapakettien noutamisesta olen kuullut hankalia tilanteita. Lasta ei voi ottaa noutomatkalle mukaan, mutta ei voi jättää kotiin yksinkään”, Salminen sanoo.

Oulussa on arviolta 18 00 omaishoitajaa. Heistä 10 prosenttia eli noin 1 800 on virallisia, omaishoidontukea saavia omaishoitajia. Noin tuhat omaishoitajaa hoitaa yli 65-vuotiasta. Suurin osa on muistisairaiden omaishoitajia.

Salmisen mukaan ikääntyneitä hoitavien suurimmat haasteet ovat olleet päivätoiminnan ja vuorohoitopaikkojen sulkeutuminen koronan takia. Tämä tarkoittaa, että omaishoitajilla ei ole mahdollisuuksia täysipainoisiin vapaisiin.

”Palvelusetelillä voi ostaa palvelua kotiin yksityiseltä. Se ei kuitenkaan täysin korvaa hoitajan normaalisti käyttämää vapaata”, Salminen toteaa.

Yhteydenotoissa puhelimitse kova lisäys

Omaishoitajien yksinäisyys huolettaa Salmista.

”Yksinäisyys on muutenkin ikääntyneillä omaishoitajilla yleistä. Tänä keväänä ei voi myöskään kohdata muita omaishoitajia esimerkiksi vertaisryhmissä. Tämä lisää monen omaishoitajan yksinäisyyttä entisestään.”

Yhdistyksen ylläpitämän omaishoitajien palvelevan puhelimen soittajamäärissä onkin koettu kova hyppäys: kun soittoja tulee yleensä noin 30 kuukaudessa, korona-aikana palvelevaan puhelimeen on soitettu noin 90 puhelua.

Oulun seudun omaishoitokeskus Ommaiskortteeri on suljettu toukokuun loppuun. Siihen asti on peruttu myös yhdistyksen kaikki toiminnot. Yhdistys on koonnut verkkosivuilleen tukipalveluja.

Kaupunki tukee omaishoitoa

Oulun kaupunki myöntää omaishoidontukea kriteerit täyttäville hakijoille. Omaishoidon tuki tarkoittaa hoidettavalle annettavia palveluja sekä hoitopalkkiota omaishoitajalle, vapaita ja omaishoitoa tukevia palveluja.

Tänä vuonna omaishoidontukea maksetaan 1. maksuluokassa 919,04 euroa kuukaudessa ja 2. maksuluokassa 408,11 euroa kuukaudessa. Maksuluokassa määritellään hoidon määrä ja sitovuus.

Omaishoitajien jaksamista tuetaan muun muassa omaishoidon vapaapäivillä ja muilla kotiin annettavilla palveluilla.

Omaishoidontuen asiakkailla on oma palveluohjaaja. Häneen voi olla yhteydessä, mikäli hoitajalla tai hoidettavalla tulee kysymyksiä esimerkiksi omasta jaksamisesta.

Lisätietoa omaishoidon tuesta löytyy Oulun kaupungin verkkosivuilta.

 

 

Oululainen Janne Laitinen elää korona-arkea kehitysvammaisen Astridin-tyttären omaishoitajana. Kuvaaja: Sanna Krook

Lue myös