Yhteisvastuulle kerättiin Oulun seurakunnissa yli 56 000 euroa
Oulun ev.lut. seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräykselle yhteensä 56 274 euroa. Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys tukee taloudellisessa ahdingossa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Oulun seurakunnissa ollaan tyytyväisiä keräyksen tuottoon.
”Ikäihmisten taloudellinen hätä on koettu tärkeäksi aiheeksi. Myös korona-aika on puhutellut ihmisiä. Kiitämme kaikkia keräykseen osallistuneita”, sanoo Oulun tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijä Saila Luukkonen.
Luukkosen mukaan Yhteisvastuukeräyksen arvo on paitsi avun keräämisessä myös asian näkyväksi tekemisessä.
”Suomessa elää ikäihmisiä, jotka ovat tehneet ikänsä työtä ja saavat nyt niin pientä eläkettä, ettei se riitä kunnolla elämiseen. Lisänä tulevat vielä ylimääräiset menot, kuten terveydenhoito- ja lääkekulut.”
Yksityisiä kirkkokonsertteja Yhteisvastuulle
Oulun seurakunnissa käytettiin tuttuja ja perinteisiä keräysmenetelmiä, kuten lipaskeräyksiä, myyjäisiä ja muita tapahtumia. Korona-aikana ideoitiin myös uudenlaisia keräysmuotoja.
”Uutena tapahtumamuotona oli mahdollisuus ostaa Helmihetki, eli oma konsertti tuomiokirkossa itselle, perheelle, ystäville tai muille läheisille. Konsertit olivat hyvin suosittuja”, Luukkonen kertoo.
Yksityisiä Yhteisvastuu-konsertteja järjestettiin viime keväänä Oulun tuomiokirkon lisäksi Haukiputaan seurakuntakeskuksessa.
Virkistystä ja palveluita ikäihmisille
Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia ohjataan kansainväliseen apuun ja 20 prosenttia kotimaahan kohteisiin. Loput kokonaistuotosta jää paikallisseurakuntiin.
Kaikissa Oulun seitsemässä seurakunnassa paikallinen tuotto käytetään vähävaraisten ikäihmisten auttamiseen ja tukemiseen esimerkiksi järjestämällä virkistystä, palveluita, ruokaa tai kotiapua.
”Tarkoituksena on tavoittaa sellaisia ikäihmisiä, jotka eivät muuten pääse kotoa mihinkään”, Luukkonen kertoo.
Oulun seurakuntien paikalliset keräykset ovat tältä vuodelta päättyneet, mutta valtakunnallinen keräys jatkuu vuoden loppuun. Lahjoitusohjeet löytyvät osoitteesta www.yhteisvastuu.fi. Ensi vuoden Yhteisvastuukeräyksen kohteena ovat koronapandemian seurauksista kärsivät lapset ja nuoret.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.