Siirry suoraan sisältöön

Yhteisötaiteen tuontantokeskus Oulussa hakee taiteilijaa tekemään kolme terveysalan taideprojektia

23.1.2023

Kulttuuriosuuskunta Ilme hakee taiteilijaa toteuttamaan kolme yhteisötaideprojektia, jotka toteutetaan sote-alan yhteisöissä Oulussa, Muhoksella ja Kempeleessä. Taiteilijahaku päättyy 19. helmikuuta.

Yhteisötaiteen tuotantokeskus on Kulttuuriosuuskunta Ilmeen vuodesta 2019 lähtien ylläpitämä tuotantomalli, jossa valtakunnallisella haulla valitaan vuosittain yksi tai useampi taiteilija tekemään yhteisötaideprojekti.

Tuotantokeskuksen pohjana toimii monialainen verkosto, joka koostuu hallinnon, sote-alan, järjestöjen ja kuntien toimijoista. Verkosto määrittää painopistealueet ja ryhmät, joiden kanssa taiteelliset tuotannot toteutetaan. Tuotannot valitaan yhteisötaiteellisin perustein.

Tänä vuonna projekteissa toivotaan käsiteltävän teemoja toivo ja välittäminen. Työskentelyllä tavoitellaan kokemuksia toivosta, joka ehkä kannustaa ja kantaa osallistujan elämässä.

Toivon kokemukset voivat olla hyvin henkilökohtaisia tai toisaalta yleisiä ja samaistuttavia. Siltana toivoon voi toimia toisista ja itsestä välittäminen, kommunikaatio, kuuntelu ja kuulluksi tuleminen. Projektin kiteytys voisi olla Välitän toivoa, joka kertoo toisaalta toivon välittämisestä ympäristöön, jossa elää, mutta myös uskalluksesta toivoa elämäänsä asioita, jotka ovat merkityksellisiä.

Lisätietoja ja hakuilmoitus löytyvät tästä linkistä.

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Vuoden 2022 tuotantokeskuksen yhteisötaideprojektissa sarjakuvataiteilija Jyrki A. Mäki taiteili Toimintakeskus Zytykkeen ihmisten kanssa. Kuva: Inga Mellenius

Lue myös

Lue lisää aiheesta