Siirry suoraan sisältöön

Walk in -koronarokotuksia tällä viikolla opiskelijoille Linnanmaan kampuksella

13.9.2021

Oulun kaupunki järjestää walk in -koronarokotuksen Linnanmaan kampuksella yliopiston ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja työntekijöille tämän viikon aikana. Lisäksi Ideaparkkiin on tulossa uusi rokotuspiste lähiaikoina.

Walk in -koronarokotustapahtuma on Yliopistolla Saalastinsalissa koko tämän viikon 13.–17. syyskuuta maanantaista perjantaihin kello 9–15. Myös Oamkin tiloissa on varattuna tilat rokotuksille maanantaina 13. syyskuuta kello 9–11.30, tila 7A209, sekä keskiviikkona 15. syyskuuta kello 12.30–15, tila 7A209.

Walk in -rokotuksessa voi ottaa ensimmäisen rokotteen tai toisen rokotteen, jos aikaa edellisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Koronarokotteen saa, vaikka ei olisikaan kirjoilla Oulussa. Tällä viikolla annetaan Modernan rokotetta.

Ideaparkissa saa myös rokotteen

Ideapark Ouluun avataan lauantaina 18. syyskuuta Oulun kaupungin pop up -rokotuspiste, joka on avoinna kello 10-18. Pop up -rokotuspiste sijaitsee Ideaparkissa Ritaharjun hyvinvointipisteellä, B-sisäänkäynti.

Pop up -rokotuspisteelle ei tarvitse varata aikaa etukäteen, vaan rokotukseen pääsee jonottamalla. Pop up -rokotuspisteellä annetaan sekä ensimmäisiä että toisia rokoteannoksia. Toisen rokotuksen voi saada, jos ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Myös Ideaparkin rokotuspisteellä koronarokotteen saa, vaikka ei olisikaan kirjoilla Oulussa. Käytössä on Modernan rokote.

Edellisellä viikolla on koronarokotuksia annettu myös ammattioppilaitoksissa Haukiputaalla, Luovilla ja Kaukovainiolla.

Lue lisää rokotuksista tästä linkistä.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Rokotejakelua kohdistetaan tällä hetkellä nuorempiin ikäluokkiin kouluissa ja oppilaitoksissa. Kuva: arkisto / Mun Oulu

Lue myös

Lue lisää aiheesta