Siirry suoraan sisältöön

VR:n lipunmyynti päättyy Oulun aseman palvelupisteellä

7.7.2020

VR:n lipunmyynti omilla palvelupisteillä päättyy Oulussa. Junalippuja voi paikan päältä ostaa lippuautomaateilta ja R-kioskilta. Lipunmyynti loppuu Oulun lisäksi Tikkurilan, Jyväskylän, Lahden ja Turun asemien palvelupisteiltä.

Muutosta perustellaan palvelupisteiden lipunmyynnin vähenmisellä sekä muiden, erityisesti digitaalisten myyntikanavien, suosion kasvulla. Nykyisin yli 80 prosenttia VR:n kauko- ja lähiliikenteen lipuista myydään verkkokaupan, mobiilisovelluksen tai lippuautomaattien kautta. Asemien palvelupisteiden kautta myytiin viime vuonna kuusi prosenttia lipuista.

Junalippuja voi jatkossakin ostaa R-kioskien lisäksi VR:n lippuautomaateista. Lisäksi lippuja saa entiseen tapaan verkkokaupasta, VR Matkalla -sovelluksesta, sekä puhelimitse asiakaspalvelusta.

Muutos ei vaikuta junien liikennöintiin tai asemien odotustiloihin.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Perhe asemalla
Junalippuja voi jatkossa ostaa Oulun asemalla lippuautomaateilta ja R-kioskilta. Kuva: kaupungin kuva-arkisto.

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta