Viime viikkojen koronaepidemian kiihtyminen on alkanut tasaantua Oulussa

Koronatestauskapasiteetti on hyvä Oulussa. Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat koronavastaanotoilla, Limingantullin näytteenottopisteellä ja Oritkarin drive-in-testauspisteellä. Kuva Tuiran hyvinvointikeskuksesta. Kuva: Sanna Krook.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Keskiviikkona 4.11.2020 iltapäivään mennessä Oulussa on todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Viikolla 45 uusia tartuntoja on todettu Oulussa tähän mennessä yhteensä 15 kappaletta.

Oulun normaalikoulun lukiossa on tapahtunut korona-altistuminen, minkä seurauksena alle viisi henkilöä on asetettu karanteeniin. Oulun normaalikoulun lukio siirtyy varotoimenpiteenä huomisesta alkaen etäopetukseen, joka jatkuu perjantaihin 13.11. saakka.

Oulussa ja lähialueilla on ollut kuluvalla viikolla keskiviikko-iltapäivään mennessä neljä joukkoaltistusta, jotka ovat liittyneet mm. harrastetoimintaan, varhaiskasvatukseen ja koulutoimintaan.

Altistuneita on asetettu karanteeniin yhteensä noin 100 henkilöä kuluvan viikon aikana. Edellisellä viikolla karanteeniin asetettiin yhteensä noin 350 henkilöä.

Tartunnan lähteet ovat Oulussa edelleen hyvin tiedossa.

Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa seitsemän henkilöä. Määrä on sama kuin tiistaina 3.11. Oulun kaupunginsairaalassa ei ole koronapotilaita.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala korostaa Mun Oulun videohaastattelussa, että alkuviikon tilanteesta ei voi vielä tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

”Alkuviikon kolmen päivän tapausmäärä on rohkaiseva, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin. Siksi on erittäin tärkeää edelleen muistaa viime viikolla Ouluun annetut suositukset muun muassa maskien käyttämisestä ja suhtautua tilanteeseen edelleen vakavasti”, Laajala vetoaa.

Koronasuositukset Ouluun 12.11.2020 saakka:

  • kasvomaskia suositellaan käytettäväksi julkisissa sisätiloissa ja yleisötapahtumissa.
  • ei pidetä yli 20 hengen yksityistilaisuuksia.
  • noudatetaan ryhmämuotoiseen harrastamiseen tehtyjä ohjeita.
  • vältetään vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmään kuuluvien luokse 10 päivän ajan sen jälkeen, kun on osallistunut tilaisuuteen, jossa on kasvanut riski korona-altistukselle (yleisötapahtumat, harrastustoiminta, ravitsemusliike).

 

Koronatietoa ja ajanvaraus löytyvät kaupungin verkkosivuilta www.ouka.fi/korona

 

Lue myös