Siirry suoraan sisältöön

Viikon kestävä ylityökielto asetettiin voimaan Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä

13.9.2021

Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn sekä lähi- ja perushoitajaliitto Superin Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosastot ovat julistaneet ylityö- ja vuoronvaihtokiellon sairaanhoitopiirin sairaaloihin. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri haluaa varmistaa erityisjärjestelyin potilaiden hoidon myös kiellon aikana.

Kielto on alkanut maanantaina 13. syyskuuta kello 12 ja se on järjestöjen ilmoituksen mukaan voimassa maanantaihin 20. syyskuuta kello 12 saakka. Toimet koskevat kaikkia sairaanhoitopiirin yksiköitä eli esimerkiksi Oulun yliopistollista sairaalaa ja Oulaskankaan sairaalaa.

Taustalla on sairaanhoitopiirissä kesän ajan väliaikaisesti voimassa ollut korotettu hälytysrahakäytäntö, josta on nyt palattu normaaliin, sopimuksen mukaiseen käytäntöön.

Sairaanhoitopiiri järjestää sairaaloidensa toiminnan siten, että kiellon vaikutukset potilaiden hoitoon jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Toimenpiteiden suunnittelu käynnistyi maanantaina välittömästi ammattiosastojen ilmoituksen jälkeen. Toiminnan turvaamiseksi käytetään sekä sisäisiä työjärjestelyjä että muita tavanomaisia sijaisjärjestelyjä.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Kielto on alkanut maanantaina 13. syyskuuta kello 12 ja se on järjestöjen ilmoituksen mukaan voimassa maanantaihin 20. syyskuuta kello 12 saakka.

Lue myös

Lue lisää aiheesta