Siirry suoraan sisältöön

Vielä ehdit mukaan Tietomaan hauskaan joulukalenteriin

2.12.2020

Tiedekeskus Tietomaan Tieto-Sampo ja Hurja-Harri valtasivat somekanavan mainiolla joulukalenterillaan. Vielä ehdit mukaan hauskaan, mutta tietovaltaiseen Tiedekalenteriin.

Tiedekeskus Tietomaassa ei jääty pyörittelemään peukaloita, vaikka korona sulki jälleen yleisön pääsyn keskuksen tiloihin.

Nyt tiedettä saa myös mukavina joulukalenteriannoksina, jokaisena arkipäivänä, aina jouluaattoon asti.

”Joulupäivänä saattaa olla yllätys”, valaisee Tieto-Sampo eli toinen kalenteripojista, yhteistyökoordinaattori Sampo Puoskari. Hänen rinnallaan nähdään Hurja-Harri eli Tietomaan Harri Häll, opetus- ja ohjelmapalvelusuunnittelija.

Tietoa arjen ympyröistä

Pojat ovat liikkeellä ensimmäistä kertaa, somejoulun sankareina.

”Emme ole tehneet tällaista somevideokalenteria aikaisemmin. Vuosia takaperin kokeilimme pariin kertaan Ruotsissa tehtyä kemian joulukalenteria, jossa oli tehtäviä luukkujen takana. Nyt päädyimme kuitenkin kemian joulukalenterin sijaan tiedekalenteriin, missä kerrotaan kiinnostavia juttuja ajankohtaan liittyen ja tehdään helppoja kokeita. Aiheet tulevat jokapäiväisistä ilmiöistä ja tapahtumista ympärillämme”, kertoo Puoskari.

Kaikenikäisiä kiehtova

Hurja-Harri ja Tieto-Sampo kuvaavat videoita parina päivänä viikossa.

”Kun saamme vauhdin päälle, syntyy yhdellä kertaa noin 3-4 valmista videota. Mitään valmista käsikirjoitusta meillä ei ole ja otoksia harjoitellaan kerran pari ennen kuvaamista”, Sampo jatkaa.

”Toki otamme uudestaan, jos ei kerralla mene purkkiin. Vastaanotto on kuitenkin ollut myönteistä ja näyttää, että kalenteri kiinnostaa kaikenikäisiä, vaikka ehkä koululaiset ovat se meidän tärkein kohderyhmämme”, hän sanoo.

Ja mikä olikaan kalenterin päällimmäinen funktio?

”Tiede, valistus, muistutus, hoksauttaminen ja ehdottomasti myös viihdyttäminen!”, sanovat kalenteripojat.

Tietomaan Joulukalenteri löytyy vain Tietomaan ja Luupin Facebookista. Videot julkaistaan noin kello 9.00 arkipäivisin.

Tieto-Sampo ja Hurja-Harri vievät katsojat joulukalenterin siivin arjen ihmeellisiin asioihin. Kuva: Tietomaa

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta