Siirry suoraan sisältöön

Vesi-Jatulissa uiminen viivästyy kahdella viikolla

3.8.2020

Iso allas joudutaan tyhjentämään teknisen vian vuoksi. Muiden altaiden remontti valmistunee vasta loka–marraskuussa.

Vesi-Jatulin uimahalli Haukiputaalla pysyy suljettuna vielä pari viikkoa. Uima-altaan vedenpuhdistusjärjestelmässä havaittiin ongelma, jonka vuoksi iso allas joudutaan tyhjentämään.

Vesi-Jatulin oli tarkoitus avautua normaalisti kuntalaisten käyttöön maanantaina. Halli on ollut pitkään suljettuna, ensin koronavirusrajoitusten ja sitten normaalin kesäsulun vuoksi.

”Altaan tyhjentäminen oli viimeinen keino, mutta siihen jouduttiin turvautumaan, kun vikaa ei muuten saatu korjattua”, kertoo isännöitsijä Jarmo Savukoski.

Pelkästään uima-altaan tyhjentäminen kestää kolme päivää ja täyttäminen toiset kolme päivää. Varsinaisen teknisen vian korjaaminen kestää arviolta muutaman päivän ajan.

Jatulissa parannetaan myös monitoimi- ja kylmävesialtaita, lasten kahluualtaita, takkahuonetta ja tilaussaunaa. Näiden kunnostusten arvioidaan valmistuvan loka–marraskuussa.

Jatulin liikuntakeskuksen muut tilat toimivat normaalisti.

Vesi-Jatulin rakennusJatulin liikuntakeskuksen tilat uintipuolta lukuunottamatta toimivat normaalisti. Kuvaaja: Ritva Haapola
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Jatulin uimahallin oli tarkoitus avautua maanantaina normaalisti pitkän tauon jälkeen. Kuvaaja Sanna Krook

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta