Jukka Takalo: Varma rivi vitosen kertoimella

Meillä on sellainen taikalaatikko, että kun siihen laittaa kolikon, siitä tulee ulos viisi. Peliautomaatti josta voittaa aina.

Maakinen Martinniemi -piknik saa Oulun kaupungilta tuhat euroa kulttuuriavustusta vuodessa. Sadat ihmiset vauvasta vaariin viihtyvät ja paikallisidentiteetti vahvistuu. Meidän kylällä on merkitystä. Me näymme, me olemme olemassa. Vieraat ihastelevat kylää ja maisemaa.

Tukitonnilla ja paikallisten yritysten tuella maksetaan palveluita; lähiseudun äänentoistoyritys, bussiyritys ja järjestysmiesfirma saavat töitä. Tapahtumaan tulijat ostavat piknik-eväänsä paikallisesta kaupasta. Taksit ajavat, kirkonkylän baarit ovat jatkoilla täynnä. Kaupungista tulleet alkavat tutkia Etuovi.comista Martinniemen myytäviä asuntoja ja tontteja. Yritykset katsovat tiloja.

Jos kylältä ei kuulu ääntä, se on kuollut. Tapahtumisesta seuraa positiivinen kierre.
Kyläyhdistyksen talkooporukalla boostattuna kaupungin kulttuuritonnin viisinkertaistavan vaikuttavuuden voi kertoa vielä kymmenellä, tai jopa sadalla.

Minun kouluttamiseni oli Haukiputaan kunnalle iso kuluerä. Koskaan sitä ei missään sanottu, mutta tuotin opiskellessani tappiota kunnalle. Kuntalaisten opintojen kustantaminen nähtiin kuitenkin sijoituksena tulevaisuuteen. Minä opiskelin tekemään kulttuuria.

Opiskelujen rinnalla bändimme alkoi keikkailla ja pääsimme isolle levy-yhtiölle. Vaikka itse emme olleet vielä ammattilaisia, ympärillämme hääräsi laaja ammattilaisten piiri. Keikkamyyjä myi keikat, keikkapaikoilla oli järkkärit, baarihenkilökunta ja äänentoistofirma. Kaljafirman rekkakuski ajeli edeltä kun kiersimme. Lehden toimittaja teki palkkansa eteen haastattelun. Levy-yhtiön väki, jakelu, levykaupat äänitysstudiosta radiokanaviin saakka muodostivat ammattilaisten ketjun jolle tuotimme tykinruokaa. Sisältöä. Tapahtumia ei voinut olla ilman meitä ja tekemäämme sisältöä. Ja taas keikan jälkeen biisejämme hyräiltiin takseissa ja busseissa. Grillin edessä oli jono.

Kaikki tämä ympärillämme tapahtunut toimeliaisuus oli kulttuurin tuottamaa kansantalouden arvonlisää. Tuotimme myös vaikeammin mitattavaa arvonlisää. Emme koskaan unohtaneet mainita haastatteluissa Haukipudasta, se putkahti lauluihin ja myöhemmin myös kotikylä Martinniemi.

Kaikenlaiset tutkimukset osoittavat että yksi kulttuuriin sijoitettu euro tuottaa 5-6 euroa. Ne eurot pysyvät alueella. Eivät lähde pois, jäävät meille. Kiertävät pyörittämässä kansantaloutta. Kulttuuriin laitettu raha ei ole koskaan pois annettua, se on sijoitus.

Kaikki tuotto ei tule kuitenkaan neljännesvuoden kvartaalilla. Ihmiselle ja yhteiskunnalle neljännesvuosisata olisi sopivampi kvartaalin mitta.

Rahan sijasta tärkein tuotto on lopulta olemassaolomme monimuotoinen runsaus. Arvokkaaksi koettu elämä täällä maailman reunalla, kaiken keskipisteessä. Sen rinnalla raha on ilmaa. Tai ei; ilmaa voi hengittää, mutta rahaa ei voi syödä. Raha on vähemmän kuin ilmaa. Mielikuvituksen tuote.

Toisaalta, mikä on mielikuvitusta tärkeämpää? Eikö meistä tee ihmisiä juuri kyky kuvitella? Kuvitella yhdessä, kuvitella rahalle arvo? Kuvitella yhdessä tarinat, kuvitella jumalat ja henkiolennot?

Me ja yhteiset mielikuvamme, meidän kulttuurimme.

Jukka Takalo