Siirry suoraan sisältöön

Varjakka avaa vihreän aarreaittansa taiteen keinoin

28.5.2020

TaikaBox ry:n Warjakka-projekti toteutetaan osana kulttuuritalo Valveen Kaupunginosataiteilija-kokeiluhanketta. Projektin myötä eri-ikäiset Varjakan asukkaat pääsevät kesä–elokuussa osallistumaan taideprojekteihin omassa kaupunginosassaan.

”Varjakassa ei ole paljoa harrastusmahdollisuuksia, mutta taiteilijalle se on kuin aarreaitta. Haluamme tällä projektilla nostaa esiin alueen rikasta kulttuuriperintöä ja samalla lisätä asukkaiden viihtyvyyttä”, TaikaBoxin Tanja Råman kertoo.

Kesän ajan Varjakassa työskentelee kaupunginosataiteilijana Mirjami Mäkelä.

”Tämä on sellainen avoin kutsu tulla tekemään taidetta yhdessä. Kesän aikana luomme esimerkiksi Varjakan venesataman läheiseen metsään taidepolun. Polulta löytyy yhteisöllisiä taidepisteitä, joissa voi kokea ja luoda taidetta luonnonmateriaaleja hyödyntämällä”, Mäkelä kertoo.

Asukkaat pääsevät osallisiksi

Heinäkuussa varjakkalaiset voivat osallistua myös intensiiviseen, viikon mittaiseen Warjakka Art Labiin. Ryhmät työskentelevät ulkona Varjakan sataman, kartanon ja Varjakantien kivijalkojen läheisyydessä. Kurssit ovat maksuttomia ja niille ovat tervetulleet kaikenikäiset ja -tasoiset osallistujat.

”Art Lab ohjaa osallistujia ympäristön havainnointiin ja sen hyödyntämiseen taiteen tekemisessä. Biotaideryhmän tavoitteena on puolestaan kehittää puutarhanhoitoon liittyvää biotaidetta monitaiteellisin menetelmin. Kummassakaan ei tarvita aikaisempaa kokemusta taiteen tekemisestä”, Mäkelä kuvaa.

Ryhmissä osallistujat pääsevät kiinnostuksensa mukaan soveltamaan vaikkapa ääni-, media-, visuaali-, esittävän taiteen sekä käsityötaiteen keinoja. Niistä tutustutaan myös Warjakan tarinat -lisätyn todellisuuden galleriaan.

Warjakka Art Lab: 6.–10.7.2020 klo 10–14 tai kerran viikossa kokoontuvaan Warjakka-puutarhan biotaideryhmän maanantaisin 6.–27.7. klo 16–18.

Kaupunginosataiteilija-hanke

- Warjakka-projekti on osa Oulun kaupungin ja Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Kaupunginosataiteilija-kokeiluhanketta (2020–2021)

- Johdetaan kulttuuritalo Valveelta

- Kaupunginosataiteilija-hankkeessa toteutetaan yhteisöllisiä taideprojekteja Oulun kaupunginosissa

- Toteutetaan 5–6 projektia, joiden tavoitteena on yhdistää taide ja kulttuuri osaksi eri kaupunginosia

- Vahvistetaan kaupunginosien identiteettiä ja asukkaiden osallisuutta

- Lisää taiteen ja kulttuurin roolia yhteisössä ja luo toimintamallin, jossa luovan työn ja taiteen kautta voi osallistua oman ympäristönsä kehittämiseen

-

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
"Varjakassa ei ole paljoa harrastusmahdollisuuksia, mutta taiteilijalle se on kuin aarreaitta", sanovat varjakkalaiset. Kuva: Mirjami Mäkelä

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta