ValveLive tuo kulttuurielämyksiä jokaisen kodin joulunaikaan
Kun ei pääse konserttiin tai teatteriin, ei hätää - niitä voi katsella kotisohvalla. Kulttuuritalo Valveen ValveLive tarjoaa katsojilleen tänä vuonna vielä yhden esityksen: Oulun Ylioppilasteatterin Shakespearen Kesäyön unelma.
Näytelmän tallenne julkaistaan ValveLivessä perjantaina 18. joulukuuta kello 19 ja tallenne on katsottavissa loppuvuoden ajan.
Myös viime viikolla julkaistut Soivan Siilin Joulu -konsertin sekä Akseli Klonkin lastenteatteriesityksen ehtii vielä nähdä, sillä molemmat ovat katsottavissa 25. joulukuuta.
Perinteinen Soivan Siilin joulukonsertti striimattiin suorana lähetyksenä ValveLivessä sunnuntaina 13. joulukuuta. Villasukanlämpöisessä joulukonsertissa kuullaan Soivan Siilin jouluklassikoita, tavataan yllätysvieras ja lauletaan myös yhdessä.
Matkalla Myllylle on teatteri Akseli Klonkin ohjelmiston suosikkiesitys, joka on nyt nähtävissä virtuaalisesti. Esityksen tarina pohjautuu kansansatuun ja kertoo pojasta, jonka äiti lähettää matkaan hakemaan vakallista jauhoja. Ihastuttavassa välineteatteriesityksessä satu kerrotaan kirjoja apuna käyttäen.
Maaliskuussa 2020 avautunut ValveLive-palvelu kokoaa yhteen osoitteeseen virtuaaliesityksiä sekä kotisohvalla koettavia kulttuurielämyksiä ja -tekemistä. ValveLiven Linkkejä ja vinkkejä -sivulta löydät tallenteita kevätkauden esityksistä ja polkuja monipuolisten kulttuurikokemusten pariin.
Esitysten pariin löydät sivun www.valvelive.fi kautta.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.