Siirry suoraan sisältöön

Valtakunnallinen tiernapoikakilpailu käytiin Rotuaarilla – esitykset arvioitiin paremmuusjärjestykseen

28.11.2022

Viime sunnuntaina käytiin Rotuaarilla jälleen perinteinen Tiernapoikakilpailu. Voitot menivät eri kategorioihin ja yksilösarjan voitti Madekosken konkaritiernojen Mänkki Sofia Lukka.

Oulussa järjestettiin ensimmäiset tiernapoikalaulukilpailut vuonna 1933.  Vuodesta 1987 on vuosittain järjestetty tiernapoikalaulukilpailut Oulun kävelykatu Rotuaarilla. Tiernasäätiön mukaan tiernakulttuuri elää vahvana ja elinvoimaisena vielä Oulussa, ollen edelleen osa suomalaista joulukulttuuria.

Säätiön kisatoimitsijoiden mukaan koronan vaikutus näkyi tässäkin kilpailussa. Edelliset kilpailut Rotuaarilla olivat vuonna 2019 ja monelle ryhmälle koronan tuoma tauko on ollut liian pitkä ja ryhmät ovat hajonneet.

Tämän kertaisessa tuomaristossa istuivat laulupedagogi Matti Pelo, oopperalaulaja Raimo Laukka, rikosylitarkastaja Antti Luoto ja viestintäjohtaja Mikko Salmi. Kilpailu käytiin kolmessa sarjassa: Tiernakaupungin perinnesarja, yleinen sarja, mukaelmat sekä lisäksi palkittiin yksilösuoritukset.

Valtakunnallisen tiernapoikakilpailun tulokset

Tiernakaupungin perinnesarja:

 1. Lakeuden kuninkaat (Tyrnävä). Herodes: Otto Paaso, Murjaani: Valte Lepistö, Knihti: Eliel Paaso Mänkki: Juuso Koivukangas.

2. Ynnin Pojat (Oulu) Herodes: Aku Timonen, Murjaani: Olavi Korkala, Knihti: Eemeli Kokko, Mänkki: Olavi Heula

Yleinen sarja:

1.Madekosken Tiernat (Oulu). Hedores: Matilda Lukka, Murjaani: Vieno Riekkinen,  Knihti: Olivia Lukka, Mänkki: Aaron Lukka

2.Tiernamaan laulajat (Oulu). Herodes: Eedit Lamminmäki, Murjaani: Elmiina Lamminmäki, Knihti: Adele Koskela, Mänkki: Venla Karhumaa

3.Madekosken konkaritiernat (Oulu). Herodes: Juhana Lukka, Murjaani: Tuomas Lukka, Knihti: Jeeli Lukka, Mänkki: Sofia Lukka

Mukaelmat:

1.Leevin Laulajat (Oulu). Herodes: Lassi Alasaarela, Murjaani: Osmo Tuononen, Knihti: Allan Karhumaa, Mänkki: Aapo Saari

2.Kuninkaat Murrosta ”joulusiivoaa” (Tyrnävä). Herodes: Alina Syri, Murjaani: Jesse Koivukangas, Knihti: Onni Paaso:, Mänkki: Tomi Nuorala

3.Stjärngossar (Kiiminki). Herodes: Henri Laitinen, Murjaani: Aku Väisänen, Knihti: Aida Nevalainen, Mänkki: Miika Väänänen

Parhaat yksilösuoritukset:

Vuoden Herodes: Lassi Alasaarela, Leevin Laulajat

Vuoden Murjaanien kuningas: Valte Lepistö, Lakeuden kuninkaat

Vuoden Knihti: Olivia Lukka, Madekosken Tiernat

Vuoden Mänkki: Sofia Lukka, Madekosken konkaritiernat

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Tämän vuoden Tiernapoikakilpailussa palkittiin muun muassa Vuoden Mänkki: Sofia Lukka, Madekosken konkaritiernat -ryhmästä. Kuva: Henna Saarenketo.

Lue myös

Lue lisää aiheesta