Siirry suoraan sisältöön

Vaikka huumeet vievät lapsen, ei rakkaus katoa

26.3.2021

Oulussa on vuosittain kymmeniä vanhempia, joiden lapsi ajautuu huumeiden käyttäjäksi. Kaupunginteatterissa nähdään koronasulkujen päätyttyä näiden lähimmäisten huolesta ja surusta kertova puhtaasti oululainen näytelmä Poikani, joka katosi.

Ohjaaja ja käsikirjoittaja Heta Haanperä kertoo esityksen saaneen innostuksensa Mirjami Sumun sarjakuvasta Kuinka poikani katosi. Siinä pieni poika muuttuu tuntemattomaksi ja vieraaksi. 

”Oulussa on käyttäjien kohdalla jyrkästi nouseva käyrä. Jokaisen käyttäjän takana on myös hänen perheensä: vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja ystävät”, Haanperä sanoo. 

Esitystä varten työryhmä on kuullut niin käyttäjien lähimmäisiä kuin kokemusasiantuntijoita, poliitikkoja ja kenttätyöntekijöitä. Jos ei ole mitään kosketusta siihen maailmaan, johon kuuluvat huumeet, voi olla vaikea kuvitella, millaisiin tilanteisiin ihminen joutuu. 

”Siitä on tullut fyysinen ja konkreettinen kokemus. Turhautuminen, kun ehdotetut keinot törmäävät resurssien puutteeseen tai muuhun mahdottomuuteen”, Haanperä sanoo. 

Hänellä itsellään on lapsuudestaan aiheeseen liittyvä kokemus, joka myös sai tekemään näytelmän.  

”Tämä on ollut jännittävän omakohtaista. Vaikka kaikki tekeminen on aina omakohtaista, oli kirjoittamista vaikea aloittaa. Kun tekstiä sitten lopulta syntyi, sitä tuli vauhdilla”, Haanperä miettii. 

Läheisen rakkaus ja huoli  

Huumeiden käyttäjiä löytyy kaikenlaisista perheistä. Ei ole olemassa helppoja syitä sille, miksi toisista tulee narkomaaneja. Käyttäjien joukossa on lapsia yhtä lailla akateemisista perheistä kuin heitä, joilla ei valitettavasti ole edes ollut valinnan hetkeä. 

”Halusin tietoisesti tehdä moniäänisen teoksen, joka ei käsittele ydinperhettä. Näytelmässä nähdään vanhemman lisäksi myös käyttäjän sisarien näkökulma.” 

Kokemusasiantuntijoiden puheenvuoroista työryhmälle välittyi, miten suuri läheisten huoli on. Lastaan ei lakkaa rakastamasta, vaikka hän olisi huppupäinen mörkö Valkean nurkalla. Vanhemmille rakkaus on myös hirveän raskas taakka, sillä sen vuoksi läsnä on jatkuva huoli. Läheiset ovat hyvillään, että esityksen myötä äänettömät pääsevät kuuluviin. 

”Eräs äiti totesi, että ihanaa, kun me saadaan ääni. Usein kokemus on ollut, että kun huumetodellisuus sattuu omalle kohdalle, he huutavat hätäänsä apua. Mutta systeemi vaientaa heidät, koska hätään ei reagoida.” 

Poliisi on viestittänyt, että uuden sukupolven myötä väkivalta on raaistunut. Nuorta huumekauppiassukupolvea kuvataan tosi julmaksi. Vanhatkin käyttäjät ovat olleet ihmeissään. 

”Kun puhutaan, että nuoret ovat ykkösprioriteetti, niin missä se näkyy? Jostainhan se johtuu, että lapset voivat niin huonosti.” 

Työryhmä on tehnyt paljon etsivää työtä. Näyttelijät ovat etsineet tietoa oman kiinnostuksensa mukaan ja luoneet itselleen repliikkejä pamflettimuodossa. Haanperä miettii tovin, kelle hän esitystä erityisesti suosittelee. 

”Sille ihmiselle, joka ei ole koskaan kuullutkaan aiheesta. Joka ajattelee, että elämä on omissa käsissä.” 

Oulun teatterin esitykset ovat koronan takia tällä hetkellä peruttu.

”Poikani, joka katosi on puhtaasti oululainen näytelmä. Näytelmässä näkökulma on huumeidenkäyttäjien lähimmäisten: vanhempien ja sisarten”, kertoo näytelmän käsikirjoittaja-ohjaaja Heta Haanperä. Kuva: Kati Leinonen

Lue myös

Lue lisää aiheesta