Siirry suoraan sisältöön

Väärin kuultuja sukunimiä, luultuja sukujuuria ja somia sattumia paluumuuton juhlavuonna

10.7.2020

Yllättävien yhteensattumien ketju. Sellaiseksi muodostui tänään Oulun-ensi-iltansa näkevä Näkemiin Neuvostoliitto -elokuva toimittajallemme, joka melkein luuli liittyvänsä inkerinsuomalaisten heimoon.

Viime syksynä en arvannut ollenkaan millaiseen määrään sattumien summia osuisin, kun valmistelin juttua ystävänpäivänä aloittavaan kaupunkimediaamme Oulun venäläisistä.

Tuosta kaupunkimme kielivähemmistöstä, joka ei erityisemmin erotu ympäristöstä ja joka minulle vuodettujen tietojen mukaan puhuu mahdollisimman hiljaa kadulla.

Kuiskailu tuntui kummalliselta, joten venäjän opiskelijana halusin totta kai selvittää asian.

Löysin haastateltavikseni Anita Tadisen ja Andrei Pozharskiyn, molemmat inkeriläisiä. Haastattelussa emme puhuneet hiljaa emmekä hiljaa puhumisesta.

Seuraavan vuoden puolella, vähän ennen kaupunkimediamme avajaisia, sain tietää, että tänä vuonna on tullut kuluneeksi 30 vuotta inkerinsuomalaisten paluumuutosta Suomeen. Teemaan liittyen Kansallismuseossa pidetään edelleen valokuvanäyttelyäkin.

Ajattelin muistovuoden onnekkaaksi ja ajankohtaiseksi sattumaksi mediallemme.

Keväällä inkeriläisyhteyteni singahtivat turbovaihteelle.

Kaverini Seinäjoen kaupungin viestintäpäällikkö vinkkasi facebookissa, että ”hullunkurisesta Tarkkisen perheestä” on tulossa elokuva. Pääosassa suihkisi inkerinsuomalainen Johannes Lenininpoika Tarkkinen Neuvosto-Virosta.

Tilasin DNA-testin Amerikasta ja otin yhteyttä elokuvan ohjaajaan Lauri Randlaan. Tiedustelin liekö sukunimeni kovinkin tyypillinen ja laajalle levinnyt Inkerinmaalla.

Mutta historia toisti huonosti kuultuja vitsejään: jos minun sukunimeni on johdonmukaisesti ymmärretty väärin ja äidin hääpuku on ollut varattuna Sarkkisen nimellä, sama ilmiö toistui nyt Johannes Tarkkiselle. Mutta toisin päin.

Ohjaaja Randla oli ollut töissä lentokentän rampissa. Siellä hän oli myös kirjoitellut tarinoita. Lentolaukun lukkoa avatessaan hän oli kysynyt työkaveriltaan tämän sukunimeä. Johannes oli vastannut Tarkiainen, mutta Randla oli kuullut toisin.

He olivat lähteneet tupakalle ja siinä hetkessä Randla oli päättänyt että jos hänestä joskus elokuvaohjaaja tulee, ensimmäisen elokuvan päähenkilön sukunimi on Tarkkinen. Alkuperäinen ajatus käyttää äidin sukunimeä eli Virolaista tuntui nimittäin hieman rohkealta nimiyhdistelmältä.

Minä puolestani petyin lievästi. En ollutkaan juuriltani eksoottisesti inkerinsuomalainen.  

Tunnetuista syistä ensi-ilta siirtyi.  

Elokuva sai kuitenkin näkyvyyttä odotusaikana. Inkerinsuomalainen Randla kävi muun muassa Maarit Tastulan ja Arto Nybergin keskusteluohjelmissa, joissa hän kertoi dramaattisesta sukutaustastaan.

Tämän viikon tiistaina tapasin vihdoin fiktiiviset sukulaiseni valkokankaalla. Liikuttavan hauskan tarinan kulussa kävi ilmi, että jotkut asiat eivät olleet toisin nelisenkymmentä vuotta sitten, edes naapurissa: Tarkkinen lausuttiin rekisteröintitoimistossa Torakkaiseksi.

Elokuvan jälkeen yksityiskohtia tarkistaessani törmäsin vielä yhteen ihmeelliseen sattumaan inkeriläistarinassani: jaamme ohjaajan kanssa saman syntymäpäivän syyskuussa.

DNA-tuloksiani odotan edelleen. Möhläsin kokeenotossa nesteiden kanssa, mutta luulen, että viivästyksen syyt ovat aikamme ilmiössä.

Teksasissa laboratoriot taitavat toimia koronakoekäytössä.

Näkemiin Neuvostoliitto -elokuva on tänään ensi-illassa.

 

 

Johannes Tarkkisella (Niklas Kouzmitchev) menee sangen lujaa Tallinnan Sillamäellä. Huhtikuussa tuli kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto kutsui inkerinsuomalaiset paluumuuttajina Suomeen. Kuva: Elen Lotman

Lue myös

Lue lisää aiheesta