Uutta oululaista popmusiikkia ilmoille vapun alla

Emilia Aarnio omistaa esikoisalbuminsa menehtyneen muusikkoisänsä kunniaksi ja haluaa myös muistaa levyllään mumminsa elämäntyötä. Kuva: Emilia Aarnio

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vaikka keikkailun riemuja joudumme vielä tovin odottamaan, on sitä ennen ilo kuunnella uutta oululaista popmusiikkia. Tämä antaa lupausta koronan aikana muhineesta tuotteliaisuudesta, josta varmasti kuulemme lisää lähitulevaisuudessa.

Mummin tekstiä säveliksi

Idols-ohjelman vuoden 2007 semifinalisti Emilia Aarnio on tehnyt omaa musiikkiuraansa jo 15 vuoden ajan. Oulussa suositun Rytmipatio-klubin vetäjänä kahdeksan vuotta toimineen Aarnion esikoisalbumin laulut ovat saaneet innoituksensa isoäidin runoista.

Vuoden 2020 alussa Emilia sävelsi 90 vuotta täyttävälle muusikkomummolleen Kirsti Aarniolle syntymäpäivälaulun, jonka teksti on Kirstin käsialaa. Isoäiti Kirsti kiersi aikanaan yli 40 vuotta ympäri Suomea omalla yhtyeellään, jossa Emilian isä, Jyrki Aarnio, puolestaan toimi laulaja-basistina. Kirsti on kirjoittanut satoja laulutekstejä ja runoja, joista suurinta osaa ei kuitenkaan ole koskaan julkaistu.

”Sävellettyäni kyseisen syntymäpäivälaulun, koin pakottavaa tarvetta palata mummin vanhaa kieltä puhuviin runoihin ja teksteihin. Lauluntekoprosessi oli mielenkiintoinen, kirjoitin mummin tekstien sekaan omaa ajatusvirtaani, ja näin syntyi levyllinen kaunista, pääosin akustista musiikkia”, kertoo Emilia laulujen syntyvaiheista. Kaikki albumin sävellykset ovat Emilian tekemiä.

Esimakuja debyyttialbumilta

Mikko Ilmari on oululaislähtöinen artisti, joka kirjoittaa melodista ja tarttuvaa suomirock-popmusiikkia. Paratiisin viimeiset on uusin single tänä vuonna julkaistavalta esikoisalbumilta. Aiemmat singlet ovat herättäneet valtakunnallista kiinnostusta ja kappaleet Atlantti ja Tänään vieläkin ovat soineet esimerkiksi Yle Radio Suomen soittolistalla. 

Mikko Ilmari viimeistelee koko pitkää esikoisalbumiaan tällä hetkellä. Kuva: Kimmo Virtanen

Mikko Lankinen on tuttu kasvo myös ahkerasti ympäri Suomen keikkailevassa Mr. Hyde -bilebändissä, jossa hän hoitaa laulajan ja basistin tonttia. Hän on tottunut laulamaan englanniksi, mutta viime vuosina kiinnostus on herännyt suomenkielisten laulujen kirjoittamiseen. Teksteissä sekoitetaan faktaa ja fiktiota, ja aiheet kumpuavat omista elämänkokemuksista. Tällä hetkellä Mikko Ilmari viimeistelee debyyttialbumiaan. Myös hän toivoo, että koronatilanne helpottaa ja biisejä päästään soittamaan pian myös keikoilla livebändin voimin.