Uutta musiikkia maailmanvalloitukseen Blind Channelilta

Blind Channel käväisi esiintymässä kotikaupungissaan tänä kesänä sekä Qstockissa että Varjo-festivaaleilla. Kuva: Sanna Krook

Kulttuuri

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kyseessä on bändin ensimmäinen kansainvälinen, Century Media -yhtiön julkaisu. Isosta kansainvälisestä sopimuksesta yhtye tiedotti toukokuussa.

”Dark Siden suosion myötä meiltä on kysytty useasti, miten kovat paineet meillä on seuraavan sinkun suhteen. Meillä ei ole mitään paineita. Emme ole koskaan tehneet musiikissamme kompromisseja – emmekä tee nytkään. Olemme kärsimättöminä venanneet, että saamme uutta musiikkia päivänvaloon”, Blind Channel kommentoi.

Yhtyeen tuleva levy on valmis ja se julkaistaan ensi vuonna. Balboa valikoitui singleksi biisin sanoman vuoksi.

”Se sopii täydellisesti tähän hetkeen, jossa vihaajat puhuvat meistä ’yhden hitin ihmeenä’ ja pandemia pilaa suunnitelmia. Balboa on muistutus siitä, ketä me olemme – ketä me olemme aina olleet. Se on violent-pop-turpasauna, joka kertoo, miten pitää kiskoa itsensä ylös tatamista jokaisen kaatumisen jälkeen.”

Biisi on bändin mukaan myös taistelukutsu jokaiselle tehdä töitä unelmiensa eteen. Kappaleen musiikkivideo julkaistaan Youtubessa myöhemmin perjantaina 13.8.

Blind Channel keikkailee Suomessa vielä elokuun aina kuudella eri paikkakunnalla.

Yhtyeessä soittavat: Niko Vilhelm – laulu, Joel Hokka – laulu, Joonas Porko – kitara, taustalaulu, Olli Matela – basso, Tommi Lalli – rummut sekä Aleksi Kaunisvesi – samplet, perkussiot.

Lue myös