Uusia taideklubeja ikäihmisille ympäri Oulua – lopputuloksena syntyy yhteinen taideprojekti
Oulussa kehitetään ja kokeillaan vuoden 2023 aikana uutta etsivän kulttuurisen vanhustyön Taideklubi-toimintamallia. Eri puolilla Oulua toteutetaan yhteensä seitsemän ammattitaiteilijoiden ja -pedagogien vetämää taideklubia, jotka on suunnattu yli 65-vuotiaille oululaisille.
Taideklubit on suunnattu erityisesti elämän muutoskohdassa oleville oululaisille. Osallistujat ovat voineet esimerkiksi jäädä juuri eläkkeelle, muuttaa Ouluun toiselta paikkakunnalta tai vaikkapa aloittaa omaishoitajana.
Oleellinen osa toimintaa ovat osallistujien omat tarinat ja oman elämätilanteen jakaminen toisten samantyyppisessä tilanteessa olevien kanssa. Klubeille voivat ilmoittautua kaikki, jotka tuntevat kuuluvansa kohderyhmään. Taideklubi-kokoontumisissa osallistujat pääsevät tutustumaan taiteen tekemiseen yhteisen työskentelyn kautta. Klubeilla tehdään yhdessä pienimuotoinen taideprojekti, joka jaetaan myös muulle yhteisölle koettavaksi.
Ilmoittautuminen on nyt avoinna
Ilmoittautuminen syksyllä alkaviin taideklubeihin on jo käynnissä. Klubeille voivat ilmoittautua kaikki, jotka tuntevat kuuluvansa kohderyhmään, eli ovat +65-vuotiaita oululaisia ja kokevat olevansa elämän muutoskohdassa. Sitovat ilmoittautumiset tehdään puhelimitse.
Lisätiedot ja ilmoittautumisnumerot eri klubeille löytyvät taideklubien verkkosivulta.
Taideklubi-toimintaa toteuttaa Oulun kaupunki, mutta jokaisen klubin toteutuksessa on mukana yhteistyökumppani. Yhteistyössä ovat mukana muun muassa Oulun seudun omaismaishoitajat, Oulun seurakunnat, Lintulammen Asukasyhdistys ja Vuolle Setlementti.
Oulun taideklubit ja niiden kehittäminen on osa valtakunnallista kulttuurisen vanhustyön hanketta. IKO2 – Etsivän kulttuurisen vanhustyön jatkohankkeen on rahoittanut Taiteen edistämiskeskus. Hanke on osa sosiaali- ja terveysministeriön Kansallisen ikäohjelman 2030 toimeenpanoa.
Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.