Uusia pientaloalueita Oulun pohjoispuolelle

Ahonkankaalta on matkaa Kiimingin keskukseen noin kilometri.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunki kaavoittaa uusia asuinalueita Kiimingin, Jäälin ja Haukiputaan alueille. Jääliin on tulossa Näppärinkankaan alue, Kiiminkiin Ahonkangas ja Haukiputaalle Muurakorpi.

Kaikki suunnitellut alueet ovat pääasiassa pientaloalueita, joille rakennetaan omakotitaloja sekä rivi- ja paritaloja. Asemakaavoilla halutaan mahdollistaa monipuolista tonttitarjontaa sekä edistää kaupungin kehittymistä ja kasvamista. 

Alueiden asemakaavoitukset ovat vielä alkuvaiheessa. Muurakorven ja Näppärinkankaan osallistumis- ja arviointisuunnitelmat ovat olleet nähtävillä. Ahonkankaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on tarkoitus laittaa nähtäville syksyllä.  

”Kesällä Ahonkankaalle tehdään tarvittavia lisäselvityksiä. Sen jälkeen voidaan arvioida kaavoituksen aikataulua ja sitä, missä vaiheessa ja miten kuntalaiset voivat osallistua”, kaavoitusarkkitehti Hanna Pöytäkangas sanoo. 

Kaavoitetaan luonnon ehdoilla  

Kaikki kaavoitettavat alueet ovat uusia, metsäisiä alueita, joille tehdään tarkat selvitykset. Selvitysten avulla suunnittelussa huomioidaan muun muassa luonnon monimuotoisuus. Kaikkea ei silti pysty säilyttämään sellaisenaan, vaan työssä tehdään kompromisseja. Esimerkiksi Ahonkankaan pohjoisosassa on kalliopaljastumia, joista ainakin osa olisi mukava säilyttää. 

”Aluetta käytetään ulkoiluun ja marjastukseen. Ulkoiluyhteyksiä on tarkoitus säilyttää ja kehittää”, Pöytäkangas toteaa. 

Näppärinkankaalla on kolme kivistä muinaisjäännöskohdetta. Ne täytyy huomioida suunnittelussa. 

”Nämä jätetään tonttien ulkopuolelle ja niiden ympärille jätetään suojaava metsikköalue. Näin muinaisjäännöskohteille annetaan se arvo, joka niille luonnollisesti kuuluu”, kaavoitusarkkitehti Leena Soudunsaari kertoo.  

Alueen länsireunalla virtaa Jäälinoja. Suunnittelussa pitää miettiä, millaisia tulvatilanteita se voi aiheuttaa. Muurakorven alueelle on luonnosteltu muutamia tavanomaista suurempia tontteja, jotka sopivat heille, joilla on esimerkiksi tilaa vaativa harrastus.  

”Tyypillinen tontin koko on noin 1200 neliötä. Muurakorven muutamat hieman isommat tontit voisivat palvella esimerkiksi koiraharrastajia”, kaavasuunnittelija Päivi Markuksela kertoo.

Kaavoitus tuo alueella kuluttajia  

Kaavoituksella tuetaan myös kuntakeskusten ympäristön kehittymistä, mikä osaltaan vahvistaa palveluiden pysymistä alueella. Muurakorvessa Keiskan koulu on ihan vieressä ja kirkonkylän keskustaan on vajaan kahden kilometrin matka.  

Näppärinkankaalta on lyhyt matka Jäälin palveluihin ja Laivakankaan koululle. Ulkoilumahdollisuudet ovat mainiot, hiihtoladulle pääsee suoraan kotiovelta. Myös Ahonkankaalla palvelut ovat lähellä. Lähin kauppa on heti alueen vieressä ja Kiimingin keskustaan on vain noin kilometrin matka. 

Hieta-ahon kaavarungossa Ahonkankaalle on ajateltu noin 200 asuntoa, mutta asuntomäärät tarkentuvat asemakaavatyön aikana. Muurakorpeen on hahmoteltu 30–40 tonttia ja Näppärinkankaalle noin 80 tonttia. 

Alustavan aikataulun mukaan Ahonkankaan ensimmäiset asunnot valmistuisivat noin vuonna 2026. Tavoite on, että Näppärinkankaalle ja Muurakorpeen päästäisiin rakentamaan vuonna 2025. 

Muurakorpi sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Haukiputaan keskuksesta:

Näppärinkangas sijaitsee noin 1,5 kilometriä Jäälin keskuksesta: