Siirry suoraan sisältöön

Turvallista teatteria uusin istumajärjestelyin

9.10.2020

Oulun teatteri kasvattaa suuren näyttämön istumapaikkojen määrää lisäämällä katsomoon kahden hengen vierekkäisiä paikkoja. Turvaväleistä huolehditaan kuitenkin yhä tarkasti kaikkialla talossa. 

Oulun teatterin suuren näyttämön katsomoon on lisätty muun muassa parillisia, vierekkäisiä paikkoja. Tarkoituksena on mahdollistaa samaan seurueeseen kuuluvien pääsy vierekkäin. Tarvittavat turvavälit muihin katsojiin on kuitenkin edelleen huomioitu. 

”Suuren näyttämön ensimmäinen turvavälirajoitus oli tehty ainoastaan niin sanotusti sinkkupaikoin, eli yhdessä teatteriin saapuvat seurueet eivät saaneet istua vierekkäin. Olemme nyt muuttaneet karttaa siten, että katsomossa on tarjolla myös kahden ja kolmen hengen paikkoja", täsmentää teatterin työsuojelupäällikkö Vesa Huittinen.

Vasemmmalta sisään, oikealta ulos

Salit täytetään yhä aulapalveluhenkilöiden johdolla, suurella näyttämöllä vasemmalta puolelta sisään saliin, oikealta ulos. Tämän vuoksi liikkuminen teatterissa voi viedä nyt normaalia enemmän aikaa.

Myös näyttämöllä esitysten jatkumista on odotettu kovasti.

”Olemme hirveän onnellisia ja innostuneita, että saamme jälleen näytellä yleisön edessä. Esityksessä mukana elävät katsojat luovat vuorovaikutusta näyttelijöiden kanssa ja siitä syntyy elävän esityksen taika”, kertoo näyttelijä Merja Pietilä

Oulun teatteri on terhnyt videon turvallisesta teatterikäynnistä. Video on katsottavissa teatterin sivuilla.

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Oulun teatteri
Oulun teatteri muuttaa istumapaikkajärjestystä siten, että seurueet pääsevät vierekkäin mutta turvavälit huomioidaan edelleen. Kuva: Sanna Krook.

Liittyvät sisällöt

Lue myös