Siirry suoraan sisältöön

Turvaa lähisuhteisiin terveyskriisin keskelläkin

29.3.2020

Ensi- ja turvakodissa ollaan hereillä ympäri vuorokauden jokaisena päivänä myös koronaviiruksen aikana.

Ensi- ja turvakodilla Tuirassa on varauduttu siihen, että perheissä hermot voivat kiristyä, kun aikaa vietetään paljon yhdessä neljän seinän sisällä.

Esimerkiksi taloudelliset huolet ovat jo alkaneet näkyä yhteydenotoissa.

”Tällä hetkellä tilanne on meillä vielä normaali ja päivystyspuhelimesta saa apua koko ajan. Puhelinneuvontaa on myös lisätty. Tässä tilanteessa asiakkaille tehdään aiempaa tarkempi ennakkoselvitys terveydentilasta. Sisään myös tullaan eri tilan kautta kuin tavallisesti”, kertoo Ensi- ja turvakodin toiminnanjohtaja Timo Peltovuori.

Verkkoauttaminen lisääntyi ja jää käyttöön

Jos avun tarvitsija on kipeänä, hän voi soittaa Ensi- ja turvakodille ja sieltä neuvotaan eteenpäin. Peltovuori vakuuttaa, että ketään ei jätetä avuttomaksi.

”Toisaalta toivomme, että tämä uusi tilanne voi myös lisätä yhteistä ystävällisyyttä ja välittämistä.”

Koronatilanteessa Ensi- ja turvakoti on lisännyt verkkoauttamista.

”Verkkopalvelut jäävät meillä käyttöön kriisin jälkeenkin,” Peltovuori sanoo.

Oulun Ensi- ja turvakoti on yhdistys, joka antaa ympärivuorokautista apua vauvaperheille sekä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille oululaisille.

Tarjolla on myös avopalveluita alle kaksivuotiaiden lasten perheille ja lähisuhdeväkivallan osapuolille.

Ensi- ja turvakoti auttaa myös seksuaalirikosten uhreja ja pyrkii puuttumaan näiden rikosten ennaltaehkäisyyn. Yhteisö myös neuvoo seksuaaliterveydessä.

Talon palvelut ovat käytettävissä kaikille, jotka tarvitsevat apua perheväkivallan katkaisuun.

Ensi- ja turvakotien työ on ammatillista ja mukana on myös 100 vapaaehtoista. Oulun ensi- ja turvakoti ry auttaa vuosittain noin tuhatta perhettä.

Oulun Ensi- ja turvakoti

Sijaitseen Tuirassa, Kangaskatu 9.

Päivystyspuhelinnumero: 0400 581 606

Ensi- ja turvakotien liiton verkkoapu

 

Ensi- ja turvakoti löytyy Tuirasta
Ensi- ja turvakoti löytyy Tuirasta Kangaskadulta. Kuva: Timo Peltovuori

Lue myös

Lue lisää aiheesta