Siirry suoraan sisältöön

Tule pistäytymään, ota Valve-aika!

12.2.2020

Kulttuuritalo Valve palvelee kulttuuriyleisöä ja harrastajia monipuolisella kattauksellaan: se tuottaa elämyksiä ja kulttuurihyvinvointia kaikenikäisille oululaisille – ja myös eri puolille kaupunkia. 

Sanataiteesta ja loruttelusta pääsevät osaksi jo aivan pienimmät kävijät, on tanssitunteja, festivaaleja, sarjakuva- ja elokuvakerhoa, teatteria, ilmakitarointia, käsityöpajaa, kuntouttavaa toimintaa…

”Valveen kattaus on niin monipuolinen, että siitä löytyy jokaiselle jotakin. Talo tarjoaa myös toimintaedellytykset ja -tilat kulttuurin huippuammattilaisille”, kertoo kulttuuritalon johtaja ja kulttuuripalvelupäällikkö Arja Huotari.

Aivan erityistä tunnustusta

”Tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula sai Pro Finlandia -mitalin, Soiva Siili palkittiin Vuoden lastenmusiikkiteosta valtakunnallisessa Lastenmusiikkipäivässä, kulttuurilehti Kaltio sai Barentsin kulttuuristipendin ja Valveen elokuvakoulu pokkasi valtakunnallisen Lapsenpäivä-palkinnon”, Huotari luettelee tyytyväisenä.

”Ja vaikka huomionosoitukset ovat taiteen ammattilaisten omia saavutuksia, olemme Valveella valtavan ylpeitä siinä rinnalla. Ennen saavutuksia – ja edelleenkin – teemme heidän kanssaan tiivistä yhteistyötä ja luomme heille toimintaedellytyksiä.”

”Esimerkiksi elokuvakoulu on Valveen omaa kulttuuritoimintaa, joka alkoi jo vuonna 2003. Taustalla on kovaa työtä ja pitkä tekemisen polku tähän asemaan, että huomioidaan valtakunnallisella tasolla.”

Kokonaisuudessaan kulttuuritalon johtaja näkee valtavan ison kehityksen kulttuuri-ilmapiirissä.

”Kulttuuri nähdään merkittävänä tekijänä yhteisön ja yksilön toiminnassa, ja kulttuuriharrastukset ovat yhtä tärkeitä kuin liikuntaharrastukset. Kulttuurilla on aivan erilainen paikka arjessa kuin menneinä vuosikymmeninä.”

Tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula sai viime vuonna Pro Finlandian.

 

Seinät eivät pidättele

Valveen konsepti on Huotarin mukaan uniikki. Vaikka kulttuuritaloja on muissakin kaupungeissa, on toimintaideologia kehittynyt Oulussa omanlaisekseen.

”Harrastustoiminnan lisäksi meillä järjestetään vuosittain lähes 1000 tapahtumaa ja tilaisuutta sekä toistakymmentä festivaalia. Tapahtumien ja festivaalien ohjelmaa Valve vie myös kaupunginosiin, esimerkiksi Haukiputaan Teatterikuopalle ja Kiimingin Syke-taloon.”

Valve tekee yhteistyötä kaupungin eri alueiden kulttuuritoimijoiden kanssa parantaakseen kulttuurin lähipalveluja. Toimintaa on nykyään siis paljon muuallakin.

”Saavutettavuutta lisää tulevaisuudessa kaupunginosataiteilijoiden paikallistasolle tuottama toiminta sekä edelleen monipuolistuva yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa. Kouluilla järjestetään kulttuurin kerhotoimintaa sekä tuotetaan sisältöjä koulujen kulttuuriopetukseen.”

Kaiku-kortti vakinaistettu

Uusi avaus hyvinvointipalveluiden kanssa on puolestaan Kaiku-kortti. Korttia käytetään esimerkiksi perhetyön välineenä: sen avulla hyvinvointipalvelut mahdollistaa kulttuurikokemuksia omille asiakkailleen.

”Toiminta starttasi pari vuotta sitten, ja asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä, joten toiminta vakinaistettiin. Visiitti Tietomaahan voi olla ainutlaatuinen kokemus sellaiselle perheelle, jolle se ei muuten olisi mahdollista”, Huotari kertoo.

Jos Valveen toiminta ei ole vielä tullut tutuksi, on Hallituskadulla sijaitsevan kulttuuritalon kynnys matalalla ja katto korkealla.

”Tänne on helppo tulla. Kun pistäytyy kahville tai ravintolaan lounaalle, käy tutustumassa samalla vaikka ilmaisissa taidenäyttelyissä.”

Valveen gallerioissa on esillä valokuva- ja sarjakuvataidetta sekä vaihtuvia näyttelyitä, jotka ovat usein myös lapsille suunnattuja tai lasten ja nuorten tuottamaa taidetta.

”Tule pistäytymään, ota Valve-aika!”, Huotari kannustaa.

 

Mun Oulu kysyi:

Mitä kivaa teit Valveen tiloissa?

Kulttuuritalo Valveella on vankka asema oululaisten sieluissa. Tässä muutama näyte, mitä kaikkea kivaa Valveella on tarjota:

 

Maire Haapea:

"Monenlaista jäisi puuttumaan, jos Valvetta ei olisi. Kulttuuritalo on kuulunut säännöllisesti elämääni noin seitsemän vuoden ajan. Käyn Valveella kolme kertaa viikossa tanssimassa lattareita ja rivitanssia. Muuten tulee käytyä satunnaisesti gallerioissa ja taiteilijaseuran myyntinäyttelyssä, joka järjestetään ainakin kerran vuodessa. Ja onhan kulttuuritalo minulle myös satunnainen ruokapaikka."

Noora Lukkarila:

"Jos kulttuuritaloa ei olisi, täältä kaupungista puuttuisi yhdellä sanalla sanottuna luovuus. Valveella on hyvät matalankynnyksen näyttelytilat, jotka toimivat myös sellaisille taiteentekijöille, joilla ei välttämättä ole vielä varsinaista taiteilijastatusta. Kulttuuritalo on ympäristönä helposti lähestyttävä ja mukava kohtaamispaikka – eikö totta?"

Jaakko Holopainen:

"Paljon jäisi uupumaan, jos Valvetta ei olisi. Paikka tarjoaa muun muassa ylioppilasteatterille tilat harjoittelemista ja esiintymistä varten. Olin yhtenä vuonna teatterin toiminnassa mukana valomiehen roolissa, sittemmin olen käynyt katsomassa esityksiä. Kaupungissa pitää olla kulttuuritilat, joita ihminen rentoutuakseen tarvitsee. Käyn Valveella usein myös sarjakuvakaupassa."

 

Valveen elokuvakoulukin sai tunnustuksen viime vuonna
Valveen toimijoista muun muassa Valveen elokuvakuvakoulu sai tunnustuksen viime vuonna. Kuva: Sanna Krook

Lue myös