Tonnin idea -kisan antia: Rotuaari on marraskuussa monipuolinen kaupunkitila

"Erityisesti halusin osoittaa kaupunkitilan arvon, ja mitä kaikkea tilalla voi keksiä tehtäväksi", sanoo Joonas Söderholm, yksi Tonnin idea -kilpailun voittajista. Kuvat: Pasi Rytinki

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Olen viimeisen vuoden aikana ollut kaupunkilaisena mukana Oulun kaupungin kehittämisessä muun muassa kaavojen yleisötilaisuuksissa ja kaavamuistutusten kirjoittamisessa. Osallistuin Tonnin idea -kilpailuun, koska koin, että se on vielä konkreettisempi tapa vaikuttaa positiivisesti kotikaupunkiini.

Erityisesti halusin osoittaa kaupunkitilan arvon, ja mitä kaikkea tilalla voi keksiä tehtäväksi. Yhteisten tilojen potentiaalia voisi hyödyntää vielä paljon enemmän. Sain ajatukseni kansainvälisesti tunnetusta Parklet-ideasta, jossa parkkipaikkoja valjastetaan uuteen käyttöön, vaikkapa terassiksi. 

”Erityisesti halusin osoittaa kaupunkitilan arvon, ja mitä kaikkea tilalla voi keksiä tehtäväksi.”

Alun perin minunkin ajatuksenani oli “vallata” yksi parkkipaikka keskustasta osoittaakseni kuinka paljon parkkipaikat keskustassa vievät ihmisiltä tilaa. Loppujen lopuksi kaupungin kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen paikaksi valikoitui kuitenkin Rotuaarin aukio sen keskeisen sijainnin ja sääsuojan vuoksi.

Monipuolinen kaupunkitila -projektin tavoite on osoittaa oululaisille erilaisia tapoja hyödyntää kaupunkia ja sen tarjoamaa tilaa järjestämällä Rotuaarilla marraskuun neljänä viikkona neljä erilaista esimerkkiä kaupunkitilan käytöstä.

Joka viikolla eri teema

Ensimmäisellä viikolla Rotuaarin lavalle rakennettiin “olohuone”. Olohuoneessa oli kolme liitutaulua, johon kaupunkilaiset saivat kirjata omia ideoitaan kaupunkitilan ja puistojen hyödyntämiseen. Vastauksia saatiin viikon aikana kymmeniä, ja yksi ideoista toteutetaan marraskuun kolmannen viikon aikana. Kaikki ideat otettiin talteen ja huomioidaan kaupungin kehittämisessä.

Nyt marraskuun toisella viikolla Rotuaarin aukio muuntuu pihapelitilaksi. Aidatun alueen sisällä kaupunkilaiset voivat haastaa kaverinsa renkaanheittopelissä. Viikonloppuna pelikavalkadiin saadaan lisäksi myös klassikkopeli mölkky.

Tällä viikolla pihapelitilassa voi kilpailla renkaanheitossa, ja viikonloppuna pelivalikoimaan tulee myös mölkky.

Kolmannella viikolla toteutetaan yksi ensimmäisellä viikolla liitutauluihin kirjatuista ideoista. Vuoden pimein aika inspiroi oululaisia, sillä heijastin mainittiin monta kertaa. Siispä Rotuaarin lavalle pystytetään puu, jonka oksille ripustetaan heijastimia. Kaupunkilaiset voivat hakea heijastimen puusta. Lisäksi puuhun voi tuoda oman heijastimen, ja siten muuttaa puun heijastinkuviota alati muuttuvan taideteoksen luomiseksi.

”Parasta projektin tekemisessä on kokemus siitä, että voin kantaa korteni kekoon kotikaupunkini kehittämisen puolesta.”

Neljännellä viikolla lähestytään jo ensimmäistä adventtia ja joulua. Lähestyvän juhlan ja viimeisen monipuolinen kaupunkitila -viikon kunniaksi Rotuaarille on piiloutunut tonttuja. Tarkkasilmäisimmät löytävät kaikki 24.

Parasta projektin tekemisessä on kokemus siitä, että voin kantaa korteni kekoon kotikaupunkini kehittämisen puolesta. Lisäksi onhan jokaisen viikon asioita hauska itsekin kokeilla. Suuri kiitos kuuluu vaimolleni, perheelle ja ystäville, joilta olen saanut uskomattoman paljon apua projektin aikana.

Tule kokeilemaan eri viikkojen aktiviteetteja ohi kulkiessasi ja kutsu kaverisi tai perheesikin mukaan! Voit myös seurata projektia Instagramissa: @oulutila.

Monipuolinen kaupunkitila on yksi Tonnin idea -kilpailun kolmesta voittajasta. Kilpailussa haettiin ideoita, joilla Oulusta tehdään kaupunkilaisille entistäkin parempi paikka. Kunkin voittaneen idean keksijä saa käyttöönsä 1000 euroa ideansa toteuttamiseen. Lue lisää Tonnin idea -kilpailusta.

 

Lue myös