Siirry suoraan sisältöön

Tiktok-tähti Andreas Tolonen mukana – Oulussa järjestetään historian ensimmäinen Metalliyö

22.11.2022

Metallialan osaajista on kova pula, ja tilannetta taklaamaan järjestetään ensimmäinen Metalliyö tiistaina 22. marraskuuta OSAOn Kaukovainion tekniikan yksikössä.

Paikalla on oppilaitoksia tarjoamassa tietoa alan koulutusmahdollisuuksista ja alan yrityksiä esittelemässä avoimia työpaikkojaan. Tapahtumassa voi kokeilla alan uusimpia menetelmiä, joita testaamassa on myös tunnettu tiktok-tähti Andreas Tolonen. Tarjolla on muun muassa non-stop-virtuaalihitsausta, koneasennusta ja koneistusta.

”Oletpa sitten metallin maailmaan tutustuva tai kokeneempi konkari, Metalliyössä pääsee selvittämään, mitä kaikkea alan ammattilaiset – koneistajat, levyseppähitsaajat ja asentajat – tekevät. Lisäksi ohjelmassa on livemusiikkia, haastatteluja, työpajoja sekä tarjoilua”, kertoo palvelupäällikkö Mari Rautiainen BusinessOulun Pesti-yksiköstä.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä BusinessOulu, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, OSAO, OAMK, Oulun yliopisto ja Oulun osaamiskeskus OSKE. Mukana ovat myös Nordic Tank, Mectalent, Sähkö-Rantek Oy, KL Mechanics Oy ja Probot Oy.

Tiktok-tähti Andreas on tavattavissa tapahtumassa kello 16.30–17. Lisäksi ohjelmassa on työpajoja sekä kahvi- ja teetarjoilua. Livemusiikkia tarjoilee Konsan Roses -bändi, joka esiintyy tapahtumassa kaksi kertaa: 17.10–17.30 ja 18.10–18.30.

Metalliyö OSAOn Kaukovainion tekniikan yksikössä, Kotkantie 2 A, kello 16–19.

Lisätietoja tapahtumasta ja sen ohjelmasta löytyy tästä linkistä.

 

 

 

Mun Oulun tavoite on vahvistaa oululaisuutta ja sen näkyvyyttä lisäten Oulun kaupungin pito- ja vetovoimaa kirjoittamalla paikallisista ja ajankohtaista aiheista, kuten kaupungin päätöksistä, tapahtumista, kolmannesta sektorista, yksittäisistä kaupunkilaisista sekä mielenkiintoisista ilmiöistä. Mun Oulu on osa Oulun kaupungin viestintäorganisaatiota.
Metalliyössä voi kokeilla alan uusimpia menetelmiä. Siellä myös selviää, miten niiden käyttö onnistuu suositulta tiktokkaajalta, Andreas Toloselta. Kuva: BusinessOulu

Lue myös

Lue lisää aiheesta