Siirry suoraan sisältöön

Tietomaan avaaminen saattaa viivästyä AVI:n tarkennettujen ohjeiden myötä

12.5.2020

Museo- ja tiedekeskus Luuppi tekee tällä hetkellä valmisteluja kohteidensa avaamiseksi. Erityisesti odotellaan aluehallintoviraston tarkennuksia, joilla on vaikutuksia erityisesti Tietomaahan. Alun perin suurin osa kohteista oli tarkoitus avata kesäkuun toisena päivänä.

”Viime viikolla olimme siinä uskossa, että AVI ilmoittaa tällä viikolla tarkennukset kesän aukioloihin koskien nimenomaan huvipuistoja, eläintarhoja ja elokuvia, joihin Tietomaakin luetaan. Tieto tulee kuitenkin vasta toukokuun lopussa”, sanoo museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna Tamminen.

”Siksi olemmekin varautumassa, että Tietomaan avautuminen siirrettäisiin vasta kesäkuun toiselle viikolle”, hän lisää.

”Tietomaan avaaminen yleisölle tässä tapauksessa eroaa monella tapaa museoista; siellä on paljon interaktiivisia, käsin kosketeltavia, kohteita, joiden hygieniasta pitää huolehtia erityisesti. Samoin elokuvateatterin osalta haasteita aiheuttaa 3D lasien käyttö ja puhdistus sekä turvavälit”, Tamminen kertoo.

Myös vaijeripyörä-uutuus on rakenteilla

Tällä hetkellä valmisteluja kaikissa kohteissa suunnitellaan vielä museoiden yleisten ohjeiden mukaan.

”Työntekijöiden suojaksi asennetaan pärskesuojat ja he saavat käyttöönsä suumaskeja ja hanskoja. Asiakkaiden käyttämiin yleisötiloihin sijoitetaan kylttejä muistuttamaan turvallisesta asioinnista, lattiaan liimataan tarroja turvavälien ohjeistamiseen ja käsidesiä tarjotaan saataville. Tiedekeskuksen kohdalla odotamme siis vielä lisätarkennuksia”, lisää Jonna Tamminen.

Tietomaassa valmistellaan myös uutuuskohdetta, vaijeripyörää, joka pitäisi saada valmiiksi ennen avaamista. Rakennelman kokoaminen tuo haasteita Tietomaan nykyisen kiinteistön olemassa oleviin mahdollisuuksiin.

Museo- ja tiedekeskus Luuppi tulee tiedottamaan tarkennetuista aikatauista vielä myöhemmin.

Tietomaa luokitellaan huvipuistojen ja elokuvateattereiden kaltaiseksi kohteeksi, jonka avaaminen tarvitsee museoita tarkemmat yleisöohjeet.

Lue myös

Lue lisää aiheesta