Siirry suoraan sisältöön

Tiernapojat jatkaa kulkuaan – ensin siirto kiviveistämölle ja marraskuussa uudelle paikalle

2.10.2020

Kuvanveistäjä Sanna Koiviston Tiernapojat-patsas halutaan jälleen siirtää uudelle paikalle. Uudeksi paikaksi ehdotetaan Kirkkokadun uutta kävelykatualuetta välillä Saaristonkatu-Albertinkatu. Ensin patsas siirretään kuitenkin Iin kiviveistämölle lisäjalustakiven asentamista varten.

Oulun kaupungin kuvataidetyöryhmä käsitteli jo viime vuoden toukokuussa Tiernasäätiön hallituksen ehdotusta siirtää Tiernapojat-patsas uudelle Kirkkokadun kävelykatuosuudelle.

”Tiernasäätiö ehdotti myös, että uusi paikka lisäksi nimetään Tierna-aukioksi. Kuvataidetyöryhmä kannatti silloin patsaan siirtoa, ja päätti ehdottaa pieniä muokkauksia katusuunnitelmakarttaan”, kertoo työryhmän puheenjohtaja Pasi Kovalainen, kulttuuriperintötyön johtaja Oulun museo- ja tiedekeskus Luupista.

Tämän vuoden huhtikuussa kuvanveistäjä Sanna Koivisto ja Pasi Kovalainen määrittelivät uuden kivijalustan koon ja patsaan uuden paikan Kirkkokadulla. Lisäksi patsaalle on suunniteltu oma valaistus.

Patsas on tarkoitus siirtää parin viikon päästä Iin kiviveistämölle lisäjalustakiven asentamista varten ja uudelle paikalle marraskuun alussa. Patsaan siirrosta huolehtii Oulun kaupunki.

”Patsaan nykyiseen sijantiin ei ole oltu tyytyväisiä ja kuvataidetyöryhmä sekä Oulun kaupunki on saanut tasaisin väliajoin aloitteita patsaan siirtämisestä parempaan paikaan”, kertoo Kovalainen siirron syistä.

Muutama siirto jo takana

Patsas paljastettiin joulukuussa vuonna 2014 Rotuaarilla väliaikaisella paikallaan Kirkkokadulla Saaristonkadun puoleisessa päädyssä. Nykyiselle paikalle eli Rotuaarin kauppakeskus Valkean sisäänkäynnin eteen Isollekadulle patsas siirrettiin syyskuussa 2016.

Patsaan on toteuttanut iiläinen taiteilija Sanna Koivisto, joka on ollut päätoiminen kuvataiteilija vuodesta 1977. Hän on myös opettanut taideaineita koko uransa ajan. Sanna Koiviston tuotanto on laajaa ja monipuolista. Se ulottuu julkisista monumenteista muotokuviin ja piirroksiin.

Keskeinen osa hänen tuotantoaan ovat myös sekatekniikalla toteutetut maalaukset, veistokset ja installaatiot. Sanna Koivisto on myös aktiivinen järjestötoimija kotiseudullaan, erityisesti KulttuuriKauppilassa, jonka perustajajäsen hän on.

 

Patsaan siirtäminen on suhteellisen vaativaa, sillä sen kokonaispaino on 2850 kiloa ja jalustakivet ovat graniittia. Itse patsas on pronssia. Osakuva teoksesta: Sanna Koivisto, Tiernapojat

Lue myös

Lue lisää aiheesta