Siirry suoraan sisältöön

Tiernalaulut kajahtavat jälleen Rotuaarilla – kisa käydään kaksipäiväisenä

24.11.2021

Rotuaarilla kisataan jälleen vuoden tauon jälkeen tiernapoikalaulun paremmuudesta. Tiernapoikakilpailuun on ilmoittautunut 14 joukkuetta. Kisa käydään kaksipäiväisenä Rotuaarilla 27. – 28. marraskuuta.

Korona on tuonut tauon myös tiernapoikaesityksiin ja vaikuttanut nuorten harrastustoimintaan merkittävästi. Edellisen kerran Tiernapoikakisa järjestettiin vuonna 2019.

”Monelle ryhmälle tauko on ollut liian pitkä ja ryhmät ovat hajonneet. Epävarmuus, saako tänäkään vuonna esiintyä ja keikkailla, on vaikuttanut ryhmien harjoitteluun ja kokoamiseen sekä uusien ryhmien kasaamiseen. Esitys kuitenkin vaatii paljon eikä lyhyellä harjoitteluajalla saada yhteen laulavaa ja näyttelevää ryhmää toimivaksi”, toteaa Tiernasäätiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Viertola.

Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui 14 joukkuetta, jota järjestäjät pitävät koronan tuomien esiintymisongelmien vuoksi erinomaisena.

”On hyvä, että tiernapoikakilpailu voidaan pitää. Haluamme elävöittää nuorisokulttuuria ja mahdollistaa nuorille laulamisen, näyttelemisen ja esiintymisen ilon. Tiernapojilla on pitkä perinne. Se on kuulunut upeana laulunäytelmänä suomalaiseen joulukulttuuriin. Onneksi kilpailuun valmistautuneet ryhmät ovat kaivaneet miekat ja viitat esiin, ja virittäytyneet suurella innolla esityksiin”, lisää Viertola.

Kilpailusarjoja on kolme; perinne, yleinen ja mukaelma. Jokaisen sarjan voittaja saa 2000, toinen 1000 ja kolmas 500 euroa sekä parhaista Herodeksen, Murjaanien kuninkaan, Knihtin ja Mänkin osasuorituksista maksetaan 200 euroa.

Paremmuuden päättää tuomaristo

Tuomaristo kiinnittää arvostelussaan huomiota musikaalisuuteen, esiintymiseen ja visuaaliseen ilmeeseen. Laulujen puhtaus on keskeisin kriteeri, mutta tärkeitä ovat myös lavan käyttö, puvustus, tähti ja joukkueen esityksen yleisilme.

Tänä vuonna tuomariston muodostavat puheenjohtajana Matti Pelo Helsingistä ja jäseninä Esa Ruuttunen Vantaalta, Ulla Lassila Oulusta ja Terhi Niskanen Haapajärveltä.

Matti Pelo on laulupedagogi. Hän on toiminut Sibelius Akatemiassa laulun opettajana ja Eestin lauluakatemian professorina kahdeksan vuotta. Esa Ruuttunen on oopperalaulaja, baritoni. Hän on kansainvälisesti tunnettu ja ansioitunut esiintyjä maailman ja kotimaan oopperalavoilla. Ulla Lassila on moninkertainen tiernatuomari, FM ja Terhi Niskanen on laulunopettaja ja tehnyt pro Gradu-tutkielman tiernapojista ja on Tiernasäätiön hallituksen varajäsen.

Kaksipäiväinen kilpailu

Kilpailupaikkana toimii Rotuaarin aukio ja lava, joka tuo kilpailun kaikkien nähtäväksi julkiseen tilaan. Kilpailua voi seurata lyhyemmän tai pidemmän aikaa päivän mittaan ja omien halujensa mukaan.

Alkukilpailut alkavat lauantaina 27. marraskuuta kello 12.00 ja kestävät kello 15.00 asti. Alkukilpailut järjestetään yleisen sarjan joukkueille. Mukaelma-sarjaan ilmoittautui neljä ja perinnesarjaan kolme joukkuetta.

Nämä joukkueet pääsevät suoraan sunnuntain finaaliin. Sunnuntaina finaalit alkavat kello 11.40. Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juha Hänninen tuo Oulun kaupungin tervehdyksen.  Kilpailun tulosten julkistaminen ja palkintojenjako tapahtuu kello 16.00.

Koronan vuoksi esiintyvien ryhmien terveysturvallisuuteen kiinnitetään huomiota ohjeistuksella ja opastuksella. Yleisön toivotaan noudattavan koronaohjeistuksia. Rotuaarin aukio on laaja ja siellä on helppo kiinnittää huomiota turvaväleihin.

Valtakunnalliset Tiernapoikakilpailut 27.- 28. marraskuuta Rotuaarin aukiolla.

 

Edellisen kerran komeaa tiernalaulantaa kuultiin Rotuaarilla vuonna 2019. Kuva: Tiernasäätiö

Liittyvät sisällöt

Lue myös

Lue lisää aiheesta